Kirjailija asuu viiden lapsensa ja aviomiehensä kanssa kotiseudullaan Rovaniemellä. Kuva: Jouni Porsanger
Suurperheen äiti vaihtoi päivätyön kirjoittamiseen ja yllättyi suosiostaan – ”Minä olen tällainen ei-kukaan Lapista, mutta lukijat löysivät silti kirjani”
Rovaniemeläinen Virpi Vainio on pohtinut juuria ja uusiin paikkoihin juurtumista nuoresta asti. Nämä pohdinnat yhdistettynä äidinkielenopettajan ja tutkijan taitoihin jalostuivat esikoiskirjaksi suurperheen pyörittämisen ohessa.Tilaajalle
Virpi Vainiolla ei ole sukulaisia Petsamossa, vaikka hänen esikoiskirjansa Petsamon enkeli sijoittuu sinne. Kuva: Jouni PorsangerViime aikoina rovaniemeläinen Virpi Vainio on saanut useita kertoja vastata erääseen Suomen maantieteeseen liittyvään ihmettelyyn.
”Moni kertoo pohtineensa, miksi koulussa ei ole kerrottu Petsamosta.”
Syynä on Vainion toukokuussa julkaistu esikoiskirjansa Petsamon enkeli, joka nimensä mukaisesti sijoittuu Petsamoon. Petsamon kunta, eli 1920–1940-lukujen kartoissa näkyvä Suomi-neidon toinen käsi, oli Suomen yhteys Jäämerelle.
Romaanin ilmestymisen jälkeen Vainio on saanut myös vastata kysymykseen siitä, onko hänen suvullaan kytköksiä Petsamoon. Vastaus on ei, mutta pienellä kierteellä.
”Asuin elämäni 18 ensimmäistä vuotta Rovaniemellä Jäämerentien varrella, ja tajusin vasta myöhemmin, että sehän johti Petsamoon.”
Jäämerentien varrella sijainnutta lapsuudenkotiaan Virpi Vainio voi hyväntahtoisesti syyttää monesta asiasta elämässään. Vanhemmat ovat esimerkiksi aiheuttaneet hänessä syvän rakkauden maaseutuun.
”Vanhempieni käsitys vapaa-ajasta oli mökki pöpelikössä Simojärven rannalla.”
Kyseessä ei kuitenkaan ollut vanha mummola tai muu suvun paikka. Vaikka Vainio on syntynyt ja kasvanut Rovaniemellä, hänen sukujuurensa ovat Hämeessä sekä Itä- ja Kaakkois-Suomessa.
”Minulla ei ollut lähistöllä ämmejä ja äijiä tai suvun maita, kuten kaikilla kavereillani. Varmaan juuri siksi kirjoitan juurettomuudesta ja uusiin paikkoihin juurtumisesta.”
Juuret saivat Vainion mielessä lisämerkityksen, kun hänen esikoisensa ilmoitteli tulostaan. Vainio asui tuolloin Ylitorniolla, mutta hän halusi, että hänen lapsillaan olisi isovanhemmat lähellä ja vahva tunne kodista.
Perheen muuttokuorma liikkui tuolloin Rovaniemelle, ja Vainion viisi lasta voivatkin sanoa olevansa toisen polven rovaniemeläisiä.
”Minulla ei ollut lähistöllä ämmejä ja äijiä tai suvun maita, kuten kaikilla kavereillani. Varmaan juuri siksi kirjoitan juurettomuudesta ja uusiin paikkoihin juurtumisesta.”
Lapsuudenkotiaan Vainio voi kiittää myös uravalinnastaan, sillä hänen äitinsä oli opettaja ja kotitalo pullisteli kirjoja. Nämä asiat yhteenlaskettuna Vainiosta itsestään tuli äidinkielenopettaja.
Jo uransa alussa hän tajusi, että tarinankerronnan taito on hänen supervoimansa opettajana. Hyvän tarinan avulla voi opettaa minkä tahansa asian, vaikka kohdeyleisö näyttäisi ensi alkuun kuinka tylsistyneeltä – kuten keskiverto yläkouluikäinen äidinkielentunnilla.
Halu kertoa tarinoita muuallakin kuin luokkahuoneessa kyti Vainiossa vuosikaudet vahvana. Jonkinlainen herätys tapahtui vajaa vuosikymmen sitten, kun Vainio oli 34-vuotias.
”Tajusin, että eihän ihminen voi aina vain siirtää unelmiaan eteenpäin, vaan asian eteen voi tehdä jotain nyt heti.”
Vainio kokee tarinankertomisen taidon olevan hänen supervoimansa. Kuva: Jouni PorsangerPohjoissuomalaiselta suurperheen äidiltä kirjailijaunelman toteuttaminen vaati maanläheistä suhtautumistapaa. Koska hän ei voinut ruveta ravaamaan Helsingin kirjoittajakouluissa, hän tilasi kasan kirjoittamiseen liittyviä opaskirjoja kotiin.
Vuosien varrella hän kirjoitti yhteensä kolme romaanikäsikirjoitusta ja ehti myös työstää yhtä niistä tunnetun kustantajan kanssa. Nyt Vainio voi jo naurahtaa sille, miten sinisilmäinen hän oli orastavana kirjailijanalkuna.
”Tein kaikki pyydetyt muutokset kuin ravihevonen laput silmillä, koska kuvittelin, että tämähän varmasti tarkoittaa kustannussopimusta.”
Kustannussopimusta ei lopulta herunut yhteenkään käsikirjoitukseen, mutta käytännön ihmisenä Vainiolla oli jo varasuunnitelma valmiina. Vuonna 2020 hän alkoi työstää Lapin yliopistoon väitöskirjaa.
”Tein kaikki pyydetyt muutokset kuin ravihevonen laput silmillä, koska kuvittelin, että tämähän varmasti tarkoittaa kustannussopimusta.”
Vainio on vapaalla äidinkielenopettajan työstään. Jos romaanin kirjoittaminen jumittaa, hän siirtyy väitöskirjansa pariin ja päinvastoin. Kuva: Jouni PorsangerUnelma kirjailijanurasta ei kuitenkaan laantunut väitöskirjaa tekemällä. Vainio päätti vuonna 2023 yrittää vielä kerran löytää kustantajaa, ja tällä kertaa sellainen löytyi, mutta ei ihan perinteisimmistä kustantamoista, vaan Storytelistä.
Digitaalinen kirjapalvelu Storytel toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavana sovelluksena, jossa voi kuunnella ja lukea ääni- ja e-kirjoja kuukausimaksulla. Storytel Original -sarjan teokset ovat Storytelin itsensä kustantamia.
Vainio on edelleen hämmentynyt kirjan saamasta suosiosta, sillä Petsamon enkeli keikkui kesällä Storytelin luetuimpien listalla ja oli lisäksi Kirjakauppaliiton mukaan kesä–heinäkuussa Suomen 10. kuunnelluin suomalainen äänikirja.
Hämmennys johtuu Vainion mukaan siitä, että hän oli kuvitellut lukijoiden löytävän esikoiskirjailijan teoksen vain, jos kirjailija saa kasvonsa Helsingin Sanomiin tai on kuuluisa joltain muulta elämänalalta.
”Minä olen tällainen ei-kukaan Lapista, mutta lukijat löysivät silti kirjani. Onhan se huikeaa.”
Virpi Vainio
Syntynyt 1981 Rovaniemellä, jossa asuu edelleen.
Perheeseen kuuluu aviomies sekä 7-, 11-, 13-, 16- ja 18-vuotiaat lapset.
Esikoisromaani Petsamon enkeli julkaistiin Storytelissä keväällä.
Työskentelee Lapin yliopiston harjoittelukoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, mutta on lukuvuoden 2024–2025 virkavapaalla viimeistelemässä väitöskirjaansa Lapin yliopistoon ja kirjoittamassa Petsamo-sarjaan jatkoa.
Väitöskirja käsittelee pohjoista naiskirjallisuutta vuosien 1940–1990 sota- ja jälleenrakennusajan naiseuden määrittäjänä.
Valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2005.
Harrastaa kuntosalilla käymistä, lenkkeilyä ja lukemista.
Vainiolla on kustannussopimus kahdesta muustakin Petsamo-sarjan kirjasta. Hän on parhaillaan virkavapaalla opettajan työstään.
”Vapaa” on tässä tilanteessa kuitenkin harhaanjohtava sana, sillä hän työstää sekä väitöskirjaansa että Petsamo-sarjaa. Tiivis työtahti yhdistettynä viiden 7–18-vuotiaan kaitsemiseen vaatii ajankäytöltä ennakointia ja päättäväisyyttä.
Ensinnäkin pitää osata valita taistelunsa ja päättää, mitkä ovat ne asiat, joista ei ainakaan tingitä.
Vainiolla ja hänen puolisollaan on esimerkiksi tapana kerätä peruskouluikäisten lasten puhelimet pois ennen iltakahdeksaa ja kehottaa heitä mieluummin lukemaan tai keksimään itse muuta tekemistä.
Tässä asiassa on tietenkin syytä näyttää esimerkkiä, joten perheen äitikään ei notku puhelimella tai läppärillä enää iltasella, vaan lukee kirjaa ja patistelee lapsia iltapalapöytään.
Vainio haluaa pyhittää illat perheelleen, joten kirjoittamisen hän hoitaa aamuaikaan. Kuva: Jouni PorsangerOmalla asenteella voi vaikuttaa ajankäyttöön paljonkin, Vainio muistuttaa. Esimerkiksi liikunta ei ole pakollinen paha, vaan jaksamisen mahdollistaja.
Kun tähän yhdistetään koira, joka on pakko lenkittää, ja lapset, joiden kuulumiset haluaa tietää, kannattaa ottaa lapsi ja koira mukaan samalle lenkille ja saada happihypystä irti monenlaista hyötyä.
Viime aikoina Vainiota on pyydetty useisiin kouluihin puhumaan. Hän käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kertoo erityisesti harjoittelun ja pitkäjänteisyyden tärkeydestä.
Sosiaalisen median silotellut ja lavastetut sisällöt saattavat nimittäin saada lapset ja nuoret luulemaan, että jos ei ole valmiiksi huippu jossain, ei kannata edes yrittää.
”Uskon, että keskittymiskyky on tulevaisuudessa kullanarvoinen juttu. Pelkällä lahjakkuudella ei pitkälle pötki, jos ei ole valmis harjoittelemaan ja oppimaan uutta”, Vainio pohtii.
- Osaston luetuimmat
