• Ennen oli paremmin! 1950-lukulaisten oma sukupolvikokemus oli syntyä kuin ”kreivin aikaan”

    ”Reikäleipäapostoliksikin” kutsuttu MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä on toimittanut kirjan, jossa 1950-luvulla syntyneet tekijät ja näkijät kertovat sukupolvikokemuksensa Suomen suurista murroksista.
    Esa Härmälä ja muut 1950-lukulaiset kirjoittajat julkistivat kirjansa keskiviikkona Helsingissä ravintola Bottalla. Sota-ajan viimeisen tai rauhanajan ensimmäisen sukupolven tekijät ja näkijät kertovat sukupolvikokemuksensa Suomen suurista murroksista.
    Esa Härmälä ja muut 1950-lukulaiset kirjoittajat julkistivat kirjansa keskiviikkona Helsingissä ravintola Bottalla. Sota-ajan viimeisen tai rauhanajan ensimmäisen sukupolven tekijät ja näkijät kertovat sukupolvikokemuksensa Suomen suurista murroksista. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto|Kulttuuri
    28.8.202319:00
    Kimmo Lundén

    ”Sukupolvemme suuret tarinat” on 1950-luvulla tai vähän sitä ennen syntyneiden aikakertomuksia, kokemuksia ja havaintoja Suomen politiikan ja eri toimialojen murroskohdissa.

    Aihealueita ja kirjoittajia valitessaan kirjan toimittanut Esa Härmälä (s.1954) havaitsi yhteisen piirteen lukujen kirjoittajille:

    ”Kaikki ovat toimineet maaseudun kannalta tärkeissä tehtävissä urallaan tai omalla aktivismillaan edistäneet maaseudun asiaa.”

    Kirjoittajat ovat maailmankatsomukseltaan ja kokemuspohjaltaan erilaisia.

    Kirjoittajina ovat Härmälän ohella Esko Aho, Outi Antila, Pekka Huhtaniemi, Ensio Hytönen, Lauri Kontro, Juha Kuisma, Riitta Mäkinen, Helena Petäistö, Matti Vanhanen, Jarmo Vaittinen, Hannu Valtanen ja Matti Viialainen.

    Työurallaan keskeisillä paikoilla Suomen murroskohdissa vaikuttaneet kirjoittajat ovat syntyneet pääasiassa suurten ikäluokkien hännillä 1950-luvulla. He kokevat etäisyyden olevan nyt riittävä kertoakseen sukupolvensa suuria tarinoita.

    ”Aihevalikoima heijastaa omaa työhistoriaani ja sitä ihmisten piiriä, jossa olen liikkunut”, monipuolisen työuran tehnyt Esa Härmälä perustelee 285-sivuisen kirjan kirjoittajien valintaa.

    Vaikeaa hänen mukaansa oli valita, mistä kaikista sukupolvikokemuksista haluaa kirjaan tarinan:

    ”Kriteerinä oli, että kirjoittajien tuli itse olla konkreettisesti mukana (yhteiskunnan) muutoksissa – vähintään näkijänä ja mielellään tekijänäkin.”

    Kirjoittajien joukossa on ainakin viisi entistä MTK:laista: Kelan pääjohtajana nykyisin työskentelevä Outi Antila, sittemmin maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkönä työskennellyt Jarmo Vaittinen, entinen MTK:n metsäjohtaja ja Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Hannu Valtanen, entinen Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro ja Härmälä itse.

    Aihekokonaisuudeltaan neljään osaan jaetut luvut vievät lukijaa juohevasti eteenpäin yhteiskunnan eri alueilla: politiikasta metsäteollisuuteen, Neuvostoliiton romahduksesta Suomen EU-jäsenyyteen.

    Kirjoittaina on myös kaksi entistä pääministeriä Esko Aho (kesk) ja Matti Vanhanen (kesk).

    1950-luvulla syntyneet nuoret eri puolilta maata ja erilaisista olosuhteista pääsivät oppikoulujen leviämisen myötä opintielle ja osalliseksi sosiaalisesta noususta.

    Entinen keskustan kansanedustaja ja pääministeri Esko Aho kirjoittaakin osuvasti aikalaisensa syntyneen ”kreivin aikaan” eli onnekkaasti juuri oikeaan aikaan.

    Viittaus liittyy kreivi Pietari Braheen, ruotsalaiseen valtiomieheen, joka toimi Suomen kenraalikuvernöörinä 1600-luvulla. Hän kehitti Suomen hallintoa, perusti Suomeen kymmenen uutta kaupunkia sekä Turun akatemian.

    Ahon havainto liittyy koulutukseen ja vieraiden kielten opetukseen kouluissa:

    ”Onneksi oli pakkoruotsi!” Pohjoismainen yhteistyö oli tärkeä henkireikä niin Aholle kuin myös keskustalaiselle nuorisoliikkeelle.

    Kirjan kolmas osio kertoo metsäsektorin puuntuotannosta ja ympäristöasioiden noususta (Hannu Valtanen), Suomen maatalouden tiestä Euroopan unioniin (Esa Härmälä), maatalouden ylituotannosta ja maataloushallinnon haasteista (Jarmo Vaittinen) ja osuusmeijerikentän fuusioista ja rakennemuutoksista (Ensio Hytönen).

    Kirjan toimittanut Esa Härmälä vastasi Suomen EU-jäsenyysneuvottelukunnan jäsenenä maatalouden neuvotteluista ehtoineen. Suomi liittyi Europan unioniin vuonna 1995.

    Tänään maatalouden budjettimenoista ei Härmälän havaintojen mukaan ole Suomessa suurta keskustelua:

    ”Keskeisten tuotteiden tuotantomäärät ovat suunnilleen EU-jäsenyyttä edeltävällä tasolla. Nykyisellä maatalouden vakavalla kustannuskriisillä ei mielestäni ole juurikaan tekemistä EU:n maatalouspolitiikan kanssa.””

    Paikalla julkaisussa oli Esa Härmälä ja kirjaan lukuja kirjoittaneita 1950-luvulla syntyneitä suomalaisia vaikuttajia. Vasemmalta takarivi: Matti Viialainen, Hannu Valtanen, Matti Vanhanen, Pekka Huhtaniemi, Juha Kuisma, Ensio Hytönen, Esa Härmälä, Helena Petäistö, Lauri Kontro, Riitta Mäkinen, Outi Anttila, Jarmo Vaittinen. Kuvasta puuttuu Esko Aho.
    Paikalla julkaisussa oli Esa Härmälä ja kirjaan lukuja kirjoittaneita 1950-luvulla syntyneitä suomalaisia vaikuttajia. Vasemmalta takarivi: Matti Viialainen, Hannu Valtanen, Matti Vanhanen, Pekka Huhtaniemi, Juha Kuisma, Ensio Hytönen, Esa Härmälä, Helena Petäistö, Lauri Kontro, Riitta Mäkinen, Outi Anttila, Jarmo Vaittinen. Kuvasta puuttuu Esko Aho. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Esko Aho kertoo taannoin pohtineensa Ilkan päätoimittajan Kari Hokkasen kanssa, milloin suomalainen yhteiskunta on elänyt historiansa onnellisinta aikaa. Hokkanen päätyi 1950-lukuun. 1954 syntyneenä Aho päätteli syntyneensä juuri oikeaan aikaan, kreivin aikaan.

    1970-luvun nuorisopoliitikkona Aho pääsi osalliseksi ideologiseen kamppailuun vaikutusvallasta.

    Maaseudun Tulevaisuuden entinen päätoimittaja Lauri Kontro kirjoittaa, kuinka vallankumousromantiikalla kuorrutettu uusvasemmistolaisuus ja uuskommunismi nousivat esille vanhoista juoksuhaudoistaan.

    Vaikutelma äärivasemmiston voimasta sisälsi kuitenkin optisen harhan.

    Aho kirjoittaa olleensa jo jo yli kaksi vuosikymmentä poissa poliittiselta kentältä, mutta seuraavansa senkin menoa.

    ”Suurin muutos on tapahtunut politiikan rakenteissa ja pöytätavoissa. Sen on saanut aikaan ennen kaikkea sosiaalinen media.”

    Vaalikoneet eivät Ahon mukaan pysty mittaamaan poliitikkojen tärkeintä ominaisuutta: kykyä asettaa yhteiskunnan haasteita tärkeysjärjestykseen.

    ”Tärkein päättäjän ominaisuus on kyetä luomaan tärkeysjärjestyksiä ja ymmärtää tehtyjen valintojen välittömien vaikutusten rinnalla niiden pitkän aikavälin seuraukset.”

    ”Tärkeysjärjestyksen määrittämisessä täytyy osata paljon ja syvällisesti. Viiden vuosikymmenen takaisessa poliittisessa elämässä oli paljon nykysilmin katsottuna väärää ja omituista, mutta osaamisen vaatimukset useimmat sen ajan päättäjät täyttivät mielestäni nykyisiä paremmin.”

    Muisteluihin sisältyy tavallisesti paljon nostalgiaa. Ennen – 1970-luvulla – oli siis paremmin.

    Mutta onko huomenna huonommin?

    ”Sukupolviemme suuret tarinat – 1950-lukulaiset matkalla avautuneeseen maailmaan”
    ”Sukupolviemme suuret tarinat – 1950-lukulaiset matkalla avautuneeseen maailmaan” Kuva: Jarkko Sirkiä

    Kirja: Sukupolvemme suuret tarinat, 1950-lukulaiset matkalla avautuneeseen maailmaan

    Toimittanut Esa Härmälä

    Kirjoittajat: Esko Aho, Outi Antila, Pekka Huhtaniemi, Ensio Hytönen, Esa Härmälä, Lauri Kontro, Juha Kuisma, Riitta Mäkinen, Helena Petäistö, Matti Vanhanen, Jarmo Vaittinen, Hannu Valtanen ja Matti Viialainen.

    2023, Väyläkirjat, Rovaniemi

    Lisää aiheesta
    • Valkohäntäpeurojen määrä Suomessa on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2010 jälkeen.

      Metsästys | Ratkaisu peuraongelmaan löytyy vain ruokintaa rajoittamalla ‒ niille syötetään vuosittain yli 17 miljoonaa kiloa rehua

    • Politiikka | Heikki Haavisto (1935-2022) oli suuri suomalainen talonpoika

    • Heinäkuussa edesmennyt Heikki Haavisto oli arvostettu järjestöjohtaja, mutta itse hän koki olevansa ennen kaikkea talonpoika. Hän asui kotonaan Raision Hintsan tilalla  menehtymiseensä saakka. Kuva on elokuulta vuonna 2015 Haaviston täyttäessä 80 vuotta.

      Kulttuuri | ”Ensin lyötiin nyrkillä naamaan – sitten kysyttiin, oliko meillä jotakin keskusteltavaa” – muistelmateos Heikki Haavistosta paljastaa Suomen EU-neuvottelujen karut alkutahdit

    • Politiikka | Vuoden 1991 romahduksen nähnyt pääministeri tunnistaa yhtäläisyyksiä nykyiseen Venäjän tilanteeseen: ”Neuvostoliitto oli niin mädäntynyt, että se yksinkertaisesti hajosi käsiin”

    • Esko Aho muistuttaa, että 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun valuuttaluotto-ongelma iski kaikkein pahiten kiinteistömarkkinoihin ja osakkeisiin. Kun varsinainen lama alkoi, pahin oli jo tapahtunut.

      Politiikka ja talous | Esko Ahon mielestä Suomen taloudessa on sama vaarallinen poljento kuin 1980-luvun lopussa – yksi yhtäläisyys on kylmäävä

    • Ylen mukaan Esko Aho on ryhtynyt johtamaan suomalaisten suuryritysten perustamaa Kiina-toimistoa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Politiikka | Yle: Esko Aho ryhtyi Kiinan-kauppaa edistävän yhtiön johtajaksi

    • Hongiston kartanon metsät, pellot ja osa talousrakennuksista myytiin pakkohuutokaupalla huhtikuun lopussa. MTK:n säätiö toteutti kaupan yhdessä Kyösti Pietolan kanssa. Kuvituskuvaa salolaiselta pellolta.

      MTK:n säätiö kartanokaupoilla Kyösti Pietolan kanssa – Esa Härmälä: "Yleensä tällaiset kohteet on parturoitu viimeistä kalikkaa myöten"

    • Ounasvaaralta katsottuna näkee, miten metsäinen kaupunki Rovaniemi on.

      Ympäristö | Monet kaupungit voivat henkäistä helpotuksesta, kun ennallistamisasetusta kohtuullistettiin: ”Lopputulos on tosi hyvä”

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta