• Tilusjärjestelyihin lisärahoitus – mahdollistaa järjesteltävän alan kasvattamisen puolella

    Lisämäärärahalla järjestelyt voidaan aloittaa 10 000 hehtaarin alalla. Myös toimenpiteeseen kuluvaa aikaa on tavoitteena lyhentää.
    Tilaajalle
    Tilusjärjestely työn alla. Kuvan henkilöt eivät liity artikkeliin.
    Tilusjärjestely työn alla. Kuvan henkilöt eivät liity artikkeliin. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous|Talous
    21.11.202506:00
    Juhani Reku

    Maatilojen tilusjärjestelyiden rahoitukseen esitetään korotusta ensi vuodelle. Aiempi kahden miljoonan euron määräraha nousisi ensi vuonna 3,5 miljoonaan euroon. Rahoitus kasvattaminen sisältyy hallituksen tänään torstaina antamaan ensi vuoden lisätalousarvioesitykseen.

    Lisämääräraha mahdollistaa järjestelyn piiriin pääsevän alan kasvattamisen puolitoistakertaiseksi, 7 000 hehtaarista noin 10 000 hehtaariin, maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa. Myös järjestelyihin kuluvan ajan on ministeriön mukaan tarkoitus vähentyä lisärahan ansiosta.

    Suomessa kiinteistöjen rakenne on nykyisellään pirstoutunut.

    Tilusjärjestelyillä tarkoitetaan maanmittaustoimitusta, jolla parannetaan maatilojen hallinnassa olevien tilusten rakennetta niin, että kunkin tilan lohkot muodostavat nykyistä järkevämmän ja suuremman yhtenäisen kokonaisuuden.

    Suomessa kiinteistöjen rakenne on nykyisellään pirstoutunut, mikä osaltaan heikentää tilojen kannattavuutta. Muun muassa maatalousliikenne vähenee ja siirtymiin kuluva aika vähenee, kun lohkot järjestelyn myötä sijaitsevat lähempänä toisiaan ja tilakeskusta.

    Lisäksi tilusjärjestelyillä voidaan ministeriön mukaan tukea luonnon monimuotoisuutta ja hiilineutralisuustavoitteita sekä vähentää uusien peltojen raivaustarvetta.

    Lakiin tilusjärjestelyt kirjattiin vuonna 1995, ja niitä on toteutettu 1990-luvun lopulta alkaen. Määrärahojen vähentymisen vuoksi niiden piirissä oleva peltoala on laskenut selvästi 2000-luvun alun huippuvuosista.

    Lisää aiheesta
    • Vieremällä järjestettiin toissa viikon tiistaina tilusjärjestelyaiheinen tilaisuus. Aihepiiristä olivat keskustelemassa muun muassa maaseutuasiamies Heta Ollikainen, MTK-Pohjois-Savon projektipäällikkö Anne-Mari Heikkinen, maatalousyrittäjä Ville Junnila, MTK-Vieremän puheenjohtaja Lassi Heiskanen, ylitarkastaja Pauli Raatikainen Pohjois-Savon Ely-keskuksesta, Maanmittauslaitoksen tilusjärjestelypäällikkö Visa Korhonen, Vieremän kunnanjohtaja Mika Suomalainen sekä MTK-Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Jari Kauhanen.

      Maatalousyrittäjät | "Tilusjärjestelyt tuovat maatalouteen tehoja ja suoraa säästöä” – Ylä-Savossa kootaan viljelijöiden ydinryhmää viemään asiaa eteenpäin

      Tilaajalle
    • Harri Alaviitala sanoo viljelymenetelmien uudistamisen kiinnostavan, jos niillä on mahdollista parantaa satotasoa ja siten tuottoa.

      Kasvintuotanto | Satoja parantavat viljelyohjelmat kiinnostavat – ”Asioita pitää tehdä porkkanoiden eikä pakon kautta”

      Tilaajalle
    • Tilusjärjestelyhankkeilla pyritään eroon epäkäytännöllisen pitkistä ja kapeista metsäpalstoista.

      Maanomistus | Eroon pitkistä ja kapeista metsälohkoista – tilusjärjestelyjä tehdään varsinkin Meri-Lapissa

      Tilaajalle
    • Korvauskelvottomien peltojen, eli käytännössä raivioiden määrä, on vuosikymmenen aikana kasvanut. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | Täydet tuet saavia peltoja on entistä vähemmän – viime vuonna poistui 5 500 hehtaaria

      Tilaajalle
    • ”Yrittämisen halun loppuminen ajaa luopumaan maataloudesta”, varoitti Pohjois-Suomen Sauli Joensuu.

      Maatalouspolitiikka | ”Ei ruokaa voida tuottaa talkootyöllä” – valtuuskunta peräsi ryhtiä kannattavuuteen, kauppaan ja kuluttajaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tilusjärjestely
    lohkomuutokset
    hallituksen lisätalousarvio
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Valtion tuet
    Maanviljelijät
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle