
Aiemmin Peltosiemen-maatilapakkaamoketjussa toiminut Junttilan Tila Oy on heinäkuun alusta alkaen aloittanut itsenäisenä toimijana. Yritys oli Okrassa oli esillä ensimmäistä kertaa täysin omalla osastollaan.
”Teemme edelleen yhteistyötä samojen jalostajien, lajike-edustajien ja yli 50 sopimustuottajan kanssa”, sastamalalaisen yrityksen toimitusjohtaja Teemu Junttila kertoo.
”Tavoitteemme on, että pystymme olemaan ketteriä ja joustavia toimijoita alati muuttuvalla maatalousalalla.”
Junttila toteaa, että askel itsenäistymiseen oli luonnollinen kehitysvaihe yritystoiminnan tässä vaiheessa.
”Monen asiakkaan näkökulmasta vain yksi väliporras jää nyt pois. Tavoitteemme on, että pystymme olemaan ketteriä ja joustavia toimijoita alati muuttuvalla maatalousalalla”, hän jatkaa.
Osastolla käykin melkoinen kuhina sopimustuottajien ja asiakkaiden poiketessa juttelemaan.
”En tiedä, olenko aivan hullu vai onko meillä liian vähän asiakkaita, kun muistan useimpien nimet ja tuotantotavat ulkoa”, Junttila vitsailee.

Samaan aikaan hän kuitenkin toteaa, että Junttilan tilalla juuri asiakaslähtöisyys on tärkeä arvo ja asiakkaat arvostavat henkilökohtaista otetta.
”Hommat hoidetaan, se on meille kaikki kaikessa. Haluamme olla maanläheisiä ja neuvoa asiakkaita niin hyvin kuin mahdollista. Siten erottaudumme kilpailijoista.”
Irtaantumisen myötä yritys on myös vankistanut henkilöstöään.
”Hyvän palvelun takaamiseksi meillä on nykyisin viisi palkattua työntekijää ja lisäksi koko perhepiiri tekee töitä siemenpakkaamon eteen.”
Yrityksellä on jo pitkät, ylisukupolviset perinteet, siemenkaupan suhteen.
”Meiltä löytyy kunniakirja vuodelta 1950 siemenviljan tuotannosta”, Junttila kertoo.
”Pappani Risto Junttila sai siementen pakkausluvan vuonna 1976. Isäni Taisto Junttila pyöritti pakkaamoa hänen jälkeensä ja liitti sen osaksi Peltosiementä vuonna 1997.”

Viikissä maataloustieteiden kandidaatiksi opiskellut Teemu Junttila on itsekin työskennellyt alalla jo vuosikymmenen.
”Isäni kysyi ylioppilaskirjoitusten jälkeen, voisinko työskennellä pakkaamolla, siitä se lähti.”
Junttilan tilan pakkaamon volyymi onkin kymmenessä vuodessa kolminkertaistunut.
”Tulevaisuuden suhteen on toki paljon visioita, mutta niihin sitten ajallaan.”