• Uudet ennätyshinnat naudalle, lihapulasta kärsivässä Saksassa nousu kerralla kaksinumeroinen

    Teurastamot kilpailevat keskenään ja hamstraavat nautaa, kertoo Agrarheute.
    Pohjois-Saksassa yritetään estää alueen omien lehmien valuminen Etelä-Saksan ruokapöytiin.
    Pohjois-Saksassa yritetään estää alueen omien lehmien valuminen Etelä-Saksan ruokapöytiin. Kuva: Pasi Leino, Terhi Piispa-Helisten
    Maatalous|Lihantuotanto
    17.4.202511:13
    Heli Lehtelä

    Viime viikolla naudan tuottajahintoihin saatiin Saksassa ennätykselliset korotukset tarjonnan jatkuvan niukkuuden vuoksi, kertoo Agrarheute.

    Nuorten sonnien ja hiehojen hinnat nousivat kaikissa luokissa merkittävästi, 20 sentillä. Nuorten sonnien hinnat nousivat 6,55 euroon ruhokilolta, mikä on uusi ennätys.

    Hiehon hinta on korkeimmillaan 6,10 euroa, mikä on niin ikään 20 senttiä enemmän kuin edellisellä viikolla ja uusi ennätys.

    Teuraslehmien hinta nousi 10 sentillä, säilyttäen nousutrendinsä. Hinta on nyt kohonnut jopa 5,6 euroon kilolta.

    Naudanlihantuotannon arvioidaan vähenevän Saksassa kuluvasta vuodesta alkaen karjan määrän vähentyessä.

    Saksassa naudanlihan kysyntä on voimakasta, ja tarjonta erityisesti nuorista sonneista on riittämätöntä, mikä näkyy nyt hinnankorotuksina. Teurastamot hamstraavat nautaa pääsiäistä varten, mutta kysyntä on suurempi kuin tarjonta.

    Markkina-asiantuntijoiden mukaan nuorten sonnien suuri kysyntä ja siitä johtuva niukkuus tulee erityisesti Etelä-Saksasta. Pohjoisen teurastamot joutuvat kilpailemaan pitääkseen eläimet alueellaan.

    Normaalisti naudanlihan kysyntä vähenee pääsiäisen jälkeen. Asiantuntijat uskovat, että hinnat voisivat kuitenkin nyt pysyä ennallaan.

    Asiasta kertoi ensimmäisenä Agrarheute.

    Lisää aiheesta
    • Myös Suomessa on pulaa niin lihasta kuin vasikoistakin naudanlihan kysynnän ollessa tarjontaa suurempaa.

      Lihantuotanto | Puolalaiset lihanostajat etsivät Suomesta nautoja halpojen hintojen vuoksi

      Tilaajalle
    • Ruokaketjun tulonjaon reiluuttamisesta on puhuttu jo pitkään. Tekojen aika olisi viimeistään nyt.

      Lihantuotanto | Näin lihatalot reagoivat naudan huvetessa hyllyiltä‒ asenteet vientiä kohtaan vaihtelevat suuresti

      Tilaajalle
    • Juha Tenho kertoo, että arvostus nautaa kohtaa on viime vuosina noussut. Ruokaa laitetaan huolella ja ajan kanssa.

      Lihantuotanto | Jauhelihasta on pulaa – näin poikkeuksellinen tilanne näkyy suoramyyntitilalla

      Tilaajalle
    • Tero Lahdella on lypsykarjatila Karstulassa. Arkistokuva.

      Lihantuotanto | MTK:n lääke jauhelihapulaan: "Sopimukset auki, tuottajien mitta on nyt täynnä"

      Tilaajalle
    • Lihantuotanto | Jauhelihapula jatkuu ja paine kasvaa: Kesko ja S-ryhmä avaavat vihdoin suunsa

      Tilaajalle
    • Maatalousekonomisti Kyösti Arovuori toteaa, että vallitseva hintadynamiikka on kyllä käännettävissä.

      Lihantuotanto | Mihin Suomen naudanlihamarkkina ja hinnoittelu oikeastaan reagoi – maatalousekonomisti Kyösti Arovuori kertoo

      Tilaajalle
    • Kansanedustaja ja naudanlihantuottaja Timo Mehtälä (kesk) penää kaupanalalta vastuuta muustakin kuin vain oman katteen kasvattamisesta.

      Lihantuotanto | Tyhjät jauhelihahyllyt: Kauppa saa syyttää itseään vaikeasta tilanteesta, naudanlihantuottaja arvioi

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys