

Toinen päivä huhtikuuta on yksi laitilalaisen Eemil Uusitalon elämän tärkeimmistä päivämääristä.
Tuona päivänä hän allekirjoitti vanhempiensa kanssa paperit, joiden myötä kotilasta muodostettiin maatalousyhtymä. Vasta 21-vuotiaasta Uusitalosta tuli näin 14. isäntä tilalla, joka on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1609.
Uusitalo omistaa yhtymästä enemmistön. Kyseessä on välivaihe ennen kuin tila siirtyy kokonaan uudelle omistajalleen.
Tämä tapahtuu sitten, kun nuori mies on saanut opinnot Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa valmiiksi noin kolmen vuoden kuluttua.
”Olen vasta nuori kloppi, edessä on koko elämä aikaa tehdä virheitä ja oppia niistä.”
”Haluan maatalousyrittäjäksi rakkaudesta alaa kohtaan”, Uusitalo sanoo ja katsoo vakavasti suoraan silmiin.
”Maataloustöissä kokee käytännössä sen, että saa jotain aikaan. Peltoa muokatessa näkee, miten paljon on jo valmista, mitä on vielä jäljellä. Siitä tulee palkittu olo.”
Kaikesta aistii, että Uusitalo arvostaa ja kunnioittaa edellisten sukupolvien työtä. Hän kertoo yhden tavoitteensa olevan, että tila hänenkin jälkeensä on edelleen suvun hallussa.
Samaan aikaan käy selväksi, että nuoresta iästään huolimatta hän tietää, mitä haluaa.
”Välillä on keskusteltu kiivaastikin mutta olen pitänyt pintani. Isän on nyt annettava tilaa.”

Sukupolvenvaihdos eteni kotitilalla nopeasti. Uusitalon vanhemmat kävivät viime vuonna pankissa tekemässä testamentit ja siinä yhteydessä sukupolvenvaihdos tuli esiin.
Äiti otti asian puheeksi kotona todeten, että omistajanvaihdosta ei voi koskaan alkaa tehdä liian aikaisin.
Pian tämän jälkeen, viime syksynä, Pro Agrian neuvoja tuli käymään. Hänen kanssaan käytiin läpi, mitä erilaisia vaihtoehtoja tilan siirtämisessä uudelle omistajalle on.
”Neuvojalta kysyimme, että mikä olisi hyvä aika tehdä sukupolvenvaihdos. Heti, kuului vastaus.”
Pidettiin muutama palaveri ja käytiin pankissa neuvottelemassa, Uusitalo kertoo.
”Kaikki sujui todella hyvin. Pankissakin virkailijana oli henkilö, jolla oli omakohtaista kokemusta sukupolvenvaihdoksesta. Hänen kanssaan yhteisymmärryksessä etsittiin vaihtoehtoja, miten asiat saadaan parhaiten toteutettua.”
Sukupolvenvaihdoksen tekemistä helpotti sekin, että Uusitalon isoveli ei ole kiinnostunut maataloudesta.

Uusitalo on sanojensa mukaan ikänsä rällännyt traktoreiden kanssa ja istunut isän polvella mukana tilan töissä.
Rippikouluiässä hän aloitti työt läheisellä maatilalla, koska se on kotitilaa isompi ja tarjosi monipuolisempia tehtäviä. Töitä on riittänyt niin, että vain armeijan takia Uusitalo piti välivuoden.
Yläasteella Uusitalon mielessä alkoi kyteä ajatus kotitilan jatkamisesta. Vanhemmat eivät siihen ole koskaan painostaneet, vaan sanoneet, että elämällään saa tehdä mitä haluaa, nuorukainen kertoo.
Lukiossa mielenkiintoiset kemianopinnot melkein käänsivät Uusitalon pään mutta yhteishaun aikaan päätös oli selvä: maatalousopinnot tai ei mitään.
Vaihtoehtoja oli tasan kaksi: joko AMK-opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa Tammelan Mustialassa tai maatalousmetsätieteellinen tiedekunta Helsingin Viikissä.
”Mustialaan olisin suostunut menemään, mutta Viikkiin halusin.”
Ammattikorkeakouluun Uusitalo olisi päässyt todistuksen perusteella, Viikin ovet aukesivat vasta pääsykokeiden jälkeen.
Kasvintuotantotieteiden opinnoista alkaa tänä syksynä kolmas vuosi.
”Haluan akateemisen loppututkinnon, koska olen koko ikäni tehnyt käytännön maataloustöitä. Haluan tutkimus- ja kirjatietoa, jotta ymmärrän, miksi asiat tapahtuvat.”
Toinen syy hakeutua juuri Helsinkiin on Helsinki itse.
”Asuin ensimmäiset 19 vuotta elämästäni maaseudulla, joten halusin kaupunkiin. Helsinki on hektinen, täällä on oikeasti elämää.”
Opiskelemisen lisäksi Uusitalon elämään Helsingissä kuuluu toiminta Sisu International Sports United ry:ssä, joka on opiskelijoiden urheilujärjestö. Uusitalo on järjestön hallituksen jäsen, toimena huoltopäällikkö.
”Peltoa muokatessa näkee, miten paljon on jo valmista, mitä on vielä jäljellä. Siitä tulee palkittu olo.”
Uusitalon tilalla on 80 hehtaaria peltoa. Lisäksi on 4 200 linnun emokanala, jossa on kanojen lisäksi 370 kukkoa. Kanala on vuokrattu Tonest oy:lle.
Viljelykierrossa on ohraa, vehnää ja kauraa. Viljasta on tehty sopimukset Hankkijan kanssa.
Puinnit aloitettiin elokuun toiseksi viimeisellä viikolla. Uusitalon mukaan ainakin kaurasta on odotettavissa kelpo sato, noin 6 000 kiloa hehtaarilta, myös ohra ja vehnä näyttävät hyviltä.

Uusitalo haluaa lisätä hehtaareita ja ja kehittää tuotantoa.
”Jos määrää ei voi kasvattaa, keskitytään laatuun”, nuori mies painottaa viitaten siihen, ettei Laitilan suunnalla juuri ole peltoa vuokrattavaksi tai ostettavaksi.
Seutu on vankkaa vihannesviljelyaluetta, joten kisa vapaista hehtaareista on kova. Viljanviljelijöiden on vaikea kilpailla pelloista, joiden hinnat ovat maan korkeimpia.
Laatuun keskittymisellä Uusitalo tarkoittaa pellon kasvukyvyn pitämistä yllä ja maksimaalisia satoja hehtaarilta.
”Haluan tilan, jota voi kutsua suureksi.”
”Isona” Uusitalo haluaa olla paitsi maatalousyrittäjä myös tutkija.
Parasta olisi, jos keväästä syksyyn saisi tehdä töitä pelloilla ja talvisin hautautua tutkijankammioon ja ehkä luennoida. ”Saisivat aivot raksuttaa.”
Velkaa on paljon eikä Uusitalo halua kertoa sen määrää. Takaisinmaksuaika on 18 vuotta.
Nuori yrittäjä tietää, että mikäli mielii investoida tuotantoon, velkaa on todennäköisesti otettava jossain vaiheessa lisää.
”Tulevaisuus jännittää, totta kai”, Uusitalo myöntää.
”Olen vasta nuori kloppi, edessä on koko elämä aikaa tehdä virheitä ja oppia niistä. Mutta juuri vastoinkäymisten kautta näkee, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.”
”Olen ylpeä itsestäni ja kiitollinen avusta, jota olen saanut ja siitä, että näin nuorena saan alkaa toteuttaa unelmaani.”