
”Keväällä 1956 meille tuli ensimmäinen traktorina Fordson Major Diesel. Olin tuolloin 18-vuotias”, kertoo Iittiläinen Niilo Napola.
Aikansa tehotraktori maksoi 450 000 markkaa. Majorin kanssa samaan aikaan tulivat neljä työkonetta; aurat, äes, niittokone ja kultivaattori yhteishintaan 200 000 markkaa.
”Näillä koneilla päästiin työn alkuun”, Napola kertoo.
14 vuotta tilan ainoana traktorina toimineessa Majorissa ei ole painonsiirtojärjestelmää eikä tasauspyörästön lukkoa, joten kyntö tuotti ajoittain vaikeuksia erityisesti sitkeillä sitkeillä savimailla.
”Niinpä vaativampiin töihin hankittiin vuoden 1971 alusta Massey-Ferguson 175s ja Major jäi aputraktoriksi. Uuden koneen saapumisesta huolimatta helpolla Major ei siltikään päässyt”, Napola kertoo konekannan kehittymisestä.
Kun tilan karjataloudessa siirryttiin tuorerehujärjestelmään, kiskoi Major niittosilppuri-rehuvaunuyhdistelmää 30 vuotta, noin 200 kuormaa vuodessa.
Kuluneiden vuosien aikana traktoriin on kerran tehty moottori- ja kytkinremontit sekä pakoputki käännetty ylös.
”Se kun alkujaan oli alas taakse, kuten henkilöautossa”, Napola muistelee.
Kun maatalous tilalla loppui vuosituhannen vaihteessa, pääsi Major helpompiin töihin. Se maalattiin ja kaikki ilmenneet viat korjattiin, joten se on päällisin puolin yhtä upea kuin uutena.
”Useat pojat ovat sillä opetelleet traktorin ajotaidon, perävaunun peruutukset ja muut työt. Ihmeen äkkiä he ne taidot oppivatkin. Kaupunkilaislapsille on huvia, kun joku ajeluttaa heitä traktorin perälaatikossa” vuosikymmeniä Fordsonillaan ajanut Napola kertoo nykyisistä käyttötarpeista.
Ajoharjoittelun lisäksi voimakkaasta moottoristaan tunnetun Fordsonin normaaleihin askareisiin kuuluu klapikoneen pyörittäminen kesäisin.
Juttu on osa MT:n Rakkain traktorini -sarjaa, jossa kerromme lukijoidemme tarinoita traktoreiden takaa.