• Jatkuva kasvatus kiinnostaa metsänomistajia, mutta vain näin pieni osuus kaikista hakkuista tehdään menetelmällä

    Yli puolet metsänomistajista on joko tehnyt jatkuvan kasvatuksen hakkuita tai harkitsee niitä.
    Tilaajalle
    Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä, ja siellä on aina eri ikäisiä puita. Metsäkeskuksen johtava metsäasiantuntija Markku Remes uskoo, että menetelmä tulee kasvattamaan suosiota etenkin suometsissä.
    Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy koko ajan peitteisenä, ja siellä on aina eri ikäisiä puita. Metsäkeskuksen johtava metsäasiantuntija Markku Remes uskoo, että menetelmä tulee kasvattamaan suosiota etenkin suometsissä. Kuva: Jyrki Luukkonen, Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    7.4.202513:00
    Aura Pilkama

    Metsänomistajista 30 prosenttia on kokeillut jatkuvan kasvatuksen hakkuita metsissään ja 32 prosenttia harkitsee niitä, selviää MT:n Kantar Agrilla teettämästä kyselystä.

    Kiinnostus menetelmää kohtaan on suhteellisen tasaista kaikissa ikä- ja ammattiryhmissä. Yrittäjät (35 %) ja eläkeläiset (34 %) ovat hieman palkansaajia (28 %) ja viljelijöitä (21 %) kiinnostuneempia siitä.

    Iäkkäämmät metsänomistajat ovat ehtineet kokeilla jatkuvan kasvatuksen hakkuita hieman nuoria useammin, mutta alle 45-vuotiaista kuitenkin jopa 42 prosenttia harkitsee niitä.

    Kiinnostus on kasvanut tasaisesti. Metsää on saanut lain mukaan käsitellä avohakkuuta välttelevillä jatkuvan kasvatuksen mukaisilla hakkuilla vuodesta 2014 saakka. Vuonna 2017 jatkuvan kasvatuksen hakkuita oli kokeillut 15 prosenttia metsänomistajista ja vuonna 2020 30 prosenttia.

    Kyselyn perusteella maakunnittaiset erot eivät olleet suuria. Etelä-Suomessa jatkuvan kasvatuksen hakkuita oli kokeillut 33 prosenttia vastaajista, Pohjois-Suomessa 31 prosenttia ja Järvi-Suomessa 26 prosenttia.

    Toteutuneissa hakkuista maakunnalliset erot ovat kuitenkin suuria, sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta.

    Hakkuita tehdään ylivoimaisesti eniten Lapissa, sekä hehtaareissa että suhteessa muihin hakkuutapoihin. Myös Uudellamaalla jatkuvaan kasvatukseen tähtääviä hakkuita tehdään paljon.

    ”Uudella maalla metsänomistajat haluavat useammin säilyttää metsät peitteisenä ja avohakkuita mielellään vältellään”, Remes sanoo.

    Pohjois-Suomessa on puolestaan paljon valtion maita.

    ”Metsähallitus asetti takavuosina ihan tavoitteen peitteisen käsittelyn määrästä. Pohjois-Suomessa myös luontaisen uudistamisen hakkuita käytetään paljon, koska uudistamiskustannukset hakkuutuhoihin nähden ovat pienemmät ja tuotto heikompi”, Remes selittää.

    ”Uudella maalla metsänomistajat haluavat useammin säilyttää metsät peitteisenä ja avohakkuita mielellään vältellään.”

    Markku Remes

    Kaikkiaan jatkuvaan kasvatukseen tähtäävien hakkuiden määrä nousi Remeksen mukaan viime vuonna 3,5 prosenttiin. Se on yhtä paljon kuin vuonna 2018, jolloin jatkuvan kasvatuksen hakkuiksi tilastoitavia poimintahakkuita tehtiin erityisen paljon runsaiden lumituhojen takia.

    Osa jatkuvan kasvatuksen hakkuista jää myös tilastoinnin ulkopuolelle. Remeksen mukaan esimerkiksi osa uudistuskypsien metsien yläharvennuksista on todellisuudessa ajateltu jatkuvaan kasvatukseen tähtääviksi hakkuiksi.

    ”Niissä on varmaan vähintäänkin ajateltu, että siirretään päätös seuraavalle sukupolvelle. Sehän ei myöskään estä tasaikäisen metsän hakkuita, jos seuraava omistaja päätyykin siihen.”

    Luontaisen uudistamisen hakkuissa on Remeksen mukaan myös hakkuita, jotka todellisuudessa tähtäävät jatkuvaan kasvatukseen ja voisivat nostaa jatkuvan kasvatuksen osuutta.

    ”Ei tämä varmasti marginaaliin jää, vaan tulee lisääntymään varsinkin suometsissä.”

    Markku Remes

    Joka tapauksessa jatkuvan kasvatuksen osuus kaikista hakkuista on jäänyt toistaiseksi vain muutamiin prosentteihin.

    Remeksen mukaan kasvua hidastaa pitkä ja suunnitelmallinen tasaikäisen metsän kasvatuksen historia. Kun puustoon ei ole syntynyt kerroksellisuutta, on luontevaa jatkaa metsän kasvattamista tasaikäisenä.

    Avohakkuulta saa lisäksi paremman hinnan ja kertymän puulle, jos on tarve nopeaan hakkuutuloon. Varsinkin varttuneemmat metsänomistajat ovat tottuneet tiettyyn tapaan, ja sitä on siksi turvallista jatkaa, Remes listaa syitä.

    Alueellisten erojen hän uskoo olevan suuria jatkossakin.

    ”Ei tämä varmasti marginaaliin jää, vaan tulee lisääntymään varsinkin suometsissä. Syitä ovat ainakin vesien suojelu, ilmastoasiat ja ehkä myös se, ettei haluta uudistamiskustannuksia heikoimmin tuottavilla alueilla.”

    Kantarin kyselyyn vastasi 504 metsänomistajaa. Kyselyn virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Lisää aiheesta
    • Asko Pitkänen esittelee leimikon tiheää osaa. Onni oli, että hakkuun jälkeen koitti 15 asteen pakkanen, joka helpotti ajamista.

      Metsänhoito | Tältä metsä näyttää jatkuvan kasvatuksen hakkuun jälkeen

      Tilaajalle
    • Tukkikertymällä on suuri vaikutus korjuun lopputulokseen.

      Metsänhoito | Tukkikertymä tasaa kasvatusmenetelmien erot puunkorjuussa

      Tilaajalle
    • ”Ei pysty, ei kykene.”

      Ympäristö | Metsäjohtajat: Hiilinielujen jättäminen metsien kasvun varaan on ollut epärealistista

      Tilaajalle
    • Energiapuuhakkuu jatkuvan kasvatuksen metsässä. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Jatkuva vai jaksollinen? Jokainen metsänomistaja saa valita itselleen sopivan kasvatusmenetelmän omista lähtökohdistaan

    • Jatkuvan kasvatuksen metsästä on tukit poimintahakattu pois.

      Metsänhoito | Jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen voisi murentaa metsien kasvun ja hiilinielut

      Tilaajalle
    • Innoforin mukaan jatkuva kasvatus tuottaa puuta siinä missä avohakkuutkin.

      Metsänhoito | Jatkuvaa kasvatusta suosiva Innofor: Sertifioinnit valovuosien päässä kestävyydestä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    jatkuva kasvatus
    metsänomistajat
    metsänhoito
    hakkuut
    Suomen metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla