• Näin moni metsänomistaja valitsi sekametsän

    Metsä Groupin toteuttamissa viljelyissä kuusen osuus on laskenut dramaattisesti.
    Mänty ja kuusi sopivat metsään talousmielessä, kun ne kasvavat samaa vauhtia.
    Mänty ja kuusi sopivat metsään talousmielessä, kun ne kasvavat samaa vauhtia. Kuva: Jukka Hämäläinen
    Metsä|Metsänhoito
    25.9.202621:30
    Jukka Hämäläinen

    Metsä Groupin toteuttamissa viljelyissä männyn ja kuusen sekaviljelyn osuus on kasvanut muutamassa vuodessa noin 20 prosenttiin. Samanaikaisesti kuusen osuus viljelyistä on laskenut merkittävästi. Sekaviljely auttaa metsänomistajia hajauttamaan riskejä sekä varautumaan muuttuvaan ilmastoon.

    Sekaviljelyssä samalle uudistusalalle perustetaan alusta asti useamman puulajin metsä. Männyn ja kuusen sekaviljelyssä kuusi istutetaan ja mänty joko kylvetään tai istutetaan samaan aikaan kuusen kanssa. Menetelmä soveltuu parhaiten tuoreille kankaille, joilla sekä kuusi että mänty kasvavat hyvin ja yhtäläistä vauhtia.

    ”Sekaviljely on yleistynyt keinona hajauttaa metsänuudistamisen riskejä.”

    Tiina Laine

    Kuusen osuus Metsä Groupin metsänuudistamisessa on laskenut merkittävästi. Vielä vuonna 2008 kuusi oli ainoana puulajina noin 80 prosentissa Metsä Groupin istutuskohteita, kun vuonna 2026 vastaava osuus oli enää 36 prosenttia.

    ”Sekaviljely on yleistynyt keinona hajauttaa metsänuudistamisen riskejä”, Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Tiina Laine sanoo tiedotteessa.

    Metsä Group aloitti männyn ja kuusen sekaviljelyn myynnin metsänomistajille syksyllä 2019.

    Lisää aiheesta
    • Sekametsäisyys lisää metsien monimuotoisuutta.

      Metsänhoito | Sekametsä kestää paremmin myrskyjä ja tuholaisia – siksi yhä useampi metsänomistaja haluaa sellaisen

      Tilaajalle
    • Liisa Korpela on tehnyt metsissään paljon hankintahakkuita aikanaan. Parhaimmillaan talven aikana metsästä kertyi 200 mottia puuta.

      Metsänhoito | Metsänkasvatuksessa suositaan nyt menetelmää, josta Liisa Korpela joutui pari vuosikymmentä sitten maksamaan lisälaskun

      Tilaajalle
    • Metsänhoito | Sekametsästä tuli uusi ”ismi” – ammattilainen varoittaa sudenkuopista

      Tilaajalle
    • Kirjanpainajien tuhoamaa kuusimetsää Saksan Baijerissa.

      Metsänhoito | Kuusi muuttui sankarista konnaksi – ATL: Saksassa istutettiin kuusta aivan liikaa ja väärille paikoille

      Tilaajalle
    • Sekametsiin istutetaan nykyisin jo valmiiksi sekaisin esimerkiksi mäntyä ja kuusta. Näin voidaan pienentää sekä juurikäävän, kirjanpainajan että hirvien aiheuttamia tuhoja.

      Metsänhoito | Sekametsien suosio mullistaa puuntaimien markkinoita – myös moni muu asia muuttuu

      Tilaajalle
    • Nurmijärveläinen metsätilan osakas Touko Hyvämäki tarkastelee harvennettua sekametsää. Koivuja näkyy kuusten taustalla.

      Metsänhoito | MT-kysely: Valtaosa metsänomistajista haluaa lisätä sekametsien kasvatusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sekametsä
    metsänomistaja
    metsänuudistaminen
    kuusi
    mänty
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla