• Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Palsta Majuri keventää metsurin työtä, Koskisen ostaa savolaissahan

    MT Metsä julkaisee lauantaisin koostejutun viikon tärkeistä metsäuutisista.
    Jaakko Järvistö myöntää suhtautuneensa aiemmin hieman epäluuloisesti koneelliseen taimikonhoitoon, mutta oman koneen myötä sen hyödyllisyys on tullut esiin ja kanta on muuttunut
    Jaakko Järvistö myöntää suhtautuneensa aiemmin hieman epäluuloisesti koneelliseen taimikonhoitoon, mutta oman koneen myötä sen hyödyllisyys on tullut esiin ja kanta on muuttunut Kuva: Arto Takalampi
    Metsä|Metsä
    15.3.202509:00
    Suvi Jylhänlehto

    Jäikö uutisten seuraaminen tällä viikolla vähemmälle? Ei hätää. Tässä kooste viikon tärkeimmistä metsäuutisista.

    1. Kone avuksi raivaukseen

    Ilmajokelainen metsuri ja metsäpalveluyrittäjä Jaakko Järvistö rakensi käyttöönsä Palsta Majuri -nimisen koneen raivaussahan rinnalle keventämään töitä.

    Lisää aiheesta
    • Ilmajokelainen metsäpalveluyrittäjä ja metsuri Jaakko Järvistö on käyttänyt itselleen rakentamaansa Palsta Majuri -raivaustyökonetta yhtenä työkaluna taimikonhoito- ja raivaustöissä esimerkiksi linjaraivauksissa. Kuvaushetkellä ei ollut sopivaa taimikkoa työnalla, joten Järvistö esitteli koneen toimintaperiaatetta kotileimikkonsa äärellä.

      Koneet ja kulkuneuvot | Metsuri kevensi työtään rakentamalla koneen avuksi – Palsta Majurissa on pyörivä ohjaamo

    2. Saha vaihtaa omistajaa

    Koskisen-konserni on sopinut Iisveden Metsän liiketoiminnan ostamisesta. Kauppa sisältää Suonenjoella sijaitsevan tehdaskiinteistön koneineen ja laitteineen sekä vaihto-omaisuuden.

    Lisää aiheesta
    • Iisveden Metsä tuottaa noin 140 000 kuutiometriä kuusisahatavaraa vuodessa.

      Metsäteollisuus | Koskisen-konserni aikoo ostaa perinteikkään savolaissahan

    • Ab Karl Hedin jalostaa puuta Ruotsissa ja Virossa.

      Metsäteollisuus | Tunnettu ruotsalainen sahayrittäjä myy sahojaan – pitää Ruotsin metsät yhä itsellään

      Tilaajalle

    3. UPM sulkee tehtaan

    UPM suunnittelee sulkevansa pysyvästi Saksassa sijaitsevan Ettringenin paperitehtaan. Tämä vähentäisi päällystämättömien painopaperien vuosittaista tuotantokapasiteettia 270 000 tonnia heinäkuussa 2025.

    Lisää aiheesta
    • UPM:n tehostamiskuuri iskee myös Jämsänkosken paperitehtaalle.

      Metsäteollisuus | UPM sulkee paperikoneen Saksassa ja karsii Suomessa 107 työtehtävää

    4. Metsästyslaista jättimäärä lausuntoja

    Korkein hallinto-oikeus ja MTK arvioivat lausunnoissaan, että luonnoksen mukaiset säännösmuutokset eivät riitä ratkaisemaan suurpetojen kannanhoidolliseen metsästykseen liittyvää ongelmaa.

    Lisää aiheesta
    • Ministeriön lausuntopyyntöön tuli määräaikaan mennessä vastauksia eri yhteisöiltä peräti 130 kappaletta.

      Erä | Ministeriö pyrkii mahdollistamaan suurpetojen metsästyksen nopealla aikataululla ‒ lakimuutos saa KHO:lta tyrmäyksen

      Tilaajalle

    5. Kuhan ja ahvenen liitto

    Useimmat eliöt eivät luonnossa risteydy toisten lajien kanssa. Kaloilla risteymiä havaitaan paikoin enemmän.

    Lisää aiheesta
    • Ahven on helppo tunnistaa raidoistaan ja punaisista evistään.

      Erä | Kuha ja ahven voivat risteytyä ‒ tältä risteymä näyttää

      Tilaajalle

    Tiesitkö, että voit tilata MT Metsän erikseen omana pakettinaan? Digin lisäksi tilaukseen voi yhdistää kuukausittain ilmestyvän MT Metsä -ajankohtaislehden.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.

    Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:

    Lisää aiheesta
    • Yhdysvallat asetti helmikuun alussa Kiinasta tuotaville tuotteille kymmenen prosentin tuontitullit, jotka korotettiin viime viikolla 20 prosenttiin.

      Ulkomaat | ATL: Kiina seisauttaa raakapuun tuonnin Yhdysvalloista − syynä ei kuitenkaan ole se, mitä moni saattaa kuvitella

      Tilaajalle
    • Metsä Group saa Jussi Vanhasesta kantaa ottavan pääjohtajan.

      Metsäteollisuus | Metsä Groupin uusi pääjohtaja jyrähtää: ”Jatkuva negatiivisuus saa nyt riittää”

      Tilaajalle
    • Metsäliitto uudisti voitonjakoaan vuonna 2022 niin, että se pyrkii palkitsemaan aktiivisia puunmyyjiä.

      Metsäteollisuus | Metsäliitto on jäsentensä puiden perässä, pelkkä sijoitus rahana ei kiinnosta

      Tilaajalle
    • Laiminlyödyn kohteen harvennuksessa suositaan viljeltyä puulajia. Aukkopaikat tilkitään lehtipuita jättämällä.

      Metsänhoito | Kun taimikonhoito jää tekemättä, ovat taloudelliset tappiot merkittävät – ”Jos tämä kohde olisi hoidettu ajallaan, täältä korjattaisiin nyt kuitupuuta ja tukkia”, metsäneuvoja sanoo

      Tilaajalle
    • Valtion metsistä saatiin saalista yli 2,8 miljoonan ruoka-annoksen edestä vuonna 2024.

      Erä | Nyt on hurja määrä: Valtion metsistä saatiin lähes kolme miljoonaa riistaruoka-annosta

    Artikkelin aiheet
    metsäuutiset
    metsän omistus
    Palsta Majuri
    Koskisen kauppa
    UPM tehdassulku
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa