• Uutisviikko minuutissa: Eläköityvä legenda ja tarkkaan suunniteltu hevostilan konsepti kiinnostivat

    Viime viikolla uutisoitiin myös valmentajanvaihdoksista sekä maisemanvaihdoksista. Viikon uutiset löydät koottuna tästä jutusta.
    Tallimestari Jaana Sorvaniemi pitää Kärppälän ratsutilan langat käsissään. Hän vastaa tallin lisäksi yrityksen markkinoinnista tapahtumapaikaksi.
    Tallimestari Jaana Sorvaniemi pitää Kärppälän ratsutilan langat käsissään. Hän vastaa tallin lisäksi yrityksen markkinoinnista tapahtumapaikaksi. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset|Ravit
    21.5.202419:00
    Antti Savolainen

    Maanantai

    Lisää aiheesta
    • Markus Dahlström arvioi, että hänelle tulee parin kuukauden tauko hevosella ajamisesta.

      Ravit | Joensuun onnettomuus: Markus Dahlströmin ja Heikki Pellikan tilanne olosuhteisiin nähden hyvä

      Tilaajalle
    • One Last Niten kanssa Elena Wuorimaa on saavuttanut hienoja kansainvälisiä tuloksia.

      Ratsastus | Lännenratsastaja Elena Wuorimaa muutti Ruotsiin: ”Koin, että tämäkin kivi piti kääntää”

      Tilaajalle
    • Bengurion Jet on nähty myös Suomen radoilla. Se sijoittui viime vuonna toiseksi Finlandia-ajossa ja kolmanneksi sekä Seinäjoki Racessa että St Michelissä. Kuvassa ori on vauhdissa Alessandro Gocciadoron kanssa Seinäjoella.

      Ravit | Bengurion Jet sai kutsun Elitloppetiin − vapaana vielä neljä paikkaa

    • Jouni Hillbom on panostanut viime vuosina entistä enemmän kasvatustoimintaan sekä varsojen valmentamiseen.

      Ravit | Jouni Hillbom muuttanut toimintansa painopistettä − varsoja syntyy Suomen ja Ruotsin rekistereihin

      Tilaajalle
    • Aamzing Player lunasti Finlandia-sunnuntain voitollaan paikan Elitloppet-lauantain STL-finaaleihin.

      Ravit | Irina Sarin Amazing Playerin jatkosta: ”Vermosta tulisi sopiva starttiväli Solvallaan”

      Tilaajalle

    Tiistai

    Lisää aiheesta
    • Viisivuotiaaksi varttunut Vale-Elli aloitti kauden voitokkaasti. Ohjissa oli arkistokuvan tavoin Henri Bollström.

      Ravit | Varsakunkku-finaali Pauli Raivion Vale-Ellin ensimmäinen isompi tavoite: ”Yritetään pitää se nyt vaan rauhallisena”

      Tilaajalle
    • Jason’s Camden ja Hannu Torvinen hurjastelivat Vermossa ruunan viime startissa Suomen kauden kärkiaikaan ja uuteen ennätykseen 10,1.

      Ravit | Jason’s Camden Kymi GP:n ykköskutsuttu ‒ lentokuljetus ratkeaa lähipäivinä

      Tilaajalle
    • Global Classified voitti Magnus A Djusen ohjastama hopeadivisioonafinaalin Solvallassa helmikuun alussa.

      Ravit | Helmikuinen Ruotsin hopeadivisioonafinaalin voittaja Matti Nisoselle: ”Mielellään tällaisen hevosen ottaa talliinsa”

      Tilaajalle
    • Catullo Jet ja Alessandro Gocciadoro verryttelemässä ennen Vermon Finlandia-ajoa. Sisäpuolella on tallikaveri Eolo Wise L, ja verryttelykuvassa havainnollistuu myös suurin piirtein kuinka paljon Catullo hävisi itse lähdössä.

      Ravit | Finlandia-ajossa loistanut Nikola Jokićin Catullo Jet ei lähde Elitloppetiin - omistajalla työkiireitä NBA:ssa

      Tilaajalle
    • Suomen Hippoksen Varsalivessä seurataan suomenhevosvarsojen elämää. Arkistokuva.

      Hevoskasvatus | Varsalive avataan jälleen – suomenhevosvarsoja voi seurata viikon ajan

    • Mira ja Kimmo Helasuo sekä Carlow van de Helle oripäivillä vuonna 2023. Oria pitelee ratsuttaja Jesse Luther.

      Hevoskasvatus | Helasuon oriit odottelevat kiivaasti tammoja – omat kasvatit tehdään koeputkissa Italiassa

      Tilaajalle

    Keskiviikko

    Lisää aiheesta
    • Flaming Spell voitti edellisen starttinsa Bodenissa ennätyksellään 16,9ke. Ohjissa oli Ville Pohjola, joka jatkaa kärryillä myös Kuopiossa. Flaming Spell on juossut tällä kaudella kolme starttia, joista on tullut jokaista totosijaa yksi kappale.

      Ravit | Harrastajavalmentaja Sami Lokkisen kerran elämässä tilaisuus: ”Tamma on ollut koko ikänsä lahjakkaan oloinen”

      Tilaajalle
    • Taitava Anna Kärkkäinen osasi tuoda herkän Kasimirin vahvuudet esiin.

      Ratsastus | Suomenhevostähti Kulta-ahon Kasimir lopettaa uransa: ”Ei ratsasteta siltä kumeja puhki”

      Tilaajalle
    • Sinebrychoffin tanskalaispari mielii PM-kyntökilpailuihin.

      Hevoset | Kyntäminen on panimohevosten DNA:ssa

    • Jens Juul kyntää perinteisellä Fiskarsin 9 -auralla Tuohivirsun kanssa. Ohjissa Anette Menander ja Ilkka Lemmetty seuraa.

      Hevoset | Hevoset uurastivat kevättöissä Helsingin Kumpulassa: ”Mitä se suoritus on, sitä voi jokainen miettiä”

    • Issakan Valo ponnistaa ensi viikolla kohti Solvallaa. Rattailla istuu Iikka Nurmonen.

      Ravit | Tervetuloa Elitkampeniin: Issakan Valo!

      Tilaajalle

    Torstai

    Lisää aiheesta
    • Francis Goodland on voittanut uransa seitsemästä startista kuusi. Voitoista neljä on suitsinut Jani Ruotsalainen.

      Ravit | Francis Goodland aloitti kilpauransa vasta 7-vuotiaana − kärsivällisyydestä kiitoksena kuuden voiton putki

      Tilaajalle
    • Celantuksen on tarkoitus aloittaa astutuskausi heti, kun CEM-testin tulokset saadaan.

      Hevoskasvatus | Celantus palaa Suomeen astumaan

    • Matias Salolla on tällä viikollakin totiset paikat.

      Ravit | Matias Salon uusi ässä on heti tiukassa paikassa: ”Hieno hevonen tuli”

      Tilaajalle
    • Crepe Match aloitti kauden voitokkaasti Olli Koivusen kanssa. Arkistokuva Derby-päivältä.

      Ravit | Harri Koivunen merkannut kalenteriin Kymi GP-päivän Crepe Matchin kohdalle: ”Ori oli kyllä paljon parempi kuin osasin odottaa”

      Tilaajalle
    • Nopsa Eelis on viime vuosien suurimpia varsalahjakkuuksia suomenhevoslähdöissä. Nyt viisivuotiaana oriin paluu radoille on viivästynyt. Ohjissa on ensimmäistä starttia lukuun ottamatta ollut Iikka Nurmonen.

      Ravit | Eero Laitisen valmennustoiminta epäonnen kierteessä: "Nopsa Eeliksen paluu radoille venyy"

      Tilaajalle

    Perjantai

    Lisää aiheesta
    • Hevosten hyvinvoinnin toteutumista selvittävän kyselytutkimuksen yksi lähtökohta on saada hevosenomistajien ääni kuuluviin ja tietoa nykytilanteesta kentällä. Kuvituskuva.

      Hevosen terveys | Kyselytutkimuksella kerätään tietoa hevosten hyvinvoinnista – tulossa tieteellinen artikkeli ja lausunto hevosten hyvinvointiasetuksesta

    • Elma Kukkosen Like A Dynamite sijoittui Björn Goopin ohjastamana neljänneksi Vermon Finlandia-sunnuntaina.

      Ravit | Elma Kukkonen on hakenut oppia raviurheiluun Euroopan huippunimiltä − hevoset vetävät metsätalousinsinööriä puoleensa

      Tilaajalle
    • Matthieu Abrivard on taas mukana Elitloppetissa. Viime vuodet hän on ohjastanut kisassa Vivid Wise AS:ia, mutta nyt aisoissa on oman tallin Gaspar de Brion.

      Ravit | Gaspar de Brion ja Matthieu Abrivard ovat Elitloppetin 13. valjakko

      Tilaajalle
    • Esa Heikkisen valmentama Julmin on voittanut urallaan 21 kertaa. Voittosumma on jo lähellä 110 000 euroa.

      Ravit | Voitokas Julmin joutuu jäämään pois kauden avauksesta

      Tilaajalle
    • Raamikas ja suvukas Emir ja valmentajansa Anssi Nurminen suuntaavat ensi perjantaiksi Solvallaan.

      Ravit | Elitloppet-perjantaille pieni mutta iskukykyinen suomalaisjoukkue

      Tilaajalle
    • Pekka Korpi toivoo valmennettaviensa löytävän paremman vireen starttien kautta.

      Ravit | Pekka Korpi kaipaa parempia esityksiä valmennettaviltaan: ”Toivotaan, että starttien myötä päästäisiin edes vähän eteenpäin”

      Tilaajalle

    Lauantai

    Lisää aiheesta
    • Heidi Konga (vas.), Hannu Torvinen ja Anne Luttinen juhlivat Ranch Kellyn Vincennesin voittoa syksyllä 2018. Menestystamman kolmevuotias varsa nähtäneen syksyllä kilparadoilla.

      Ravit | Anne Luttinen rakentaa Ranch Kellyn varsan ja lupaavan aloittelijan kilpauria maltilla

      Tilaajalle
    • Martina Jonsson (vas.) ja Hans R Strömberg taluttavat On Track Piratenia seremoniapaikalle uran viimeisen startin jälkeen juhannuksena 2022.

      Ravit | Eläköitynyt huippuhevonen jatkaa tutussa huomassa: ”On hienoa saada olla sen kanssa nyt kilpauran jälkeenkin”

      Tilaajalle
    • Sastamalan kansallismaisemassa sijaitsevaa ratsutilaa ympäröi 30 hehtaaria laidun- ja heinämaita. Tiluksille on rakennettu kaksi kilometriä pitäväpohjaisia ratsastus- ja ajoteitä.

      Ratsastus | Teollisuusyrityksen sujuva toiminta ratsutilan mallina − ”Kylmä tosiasia, että kulujen kasvua ei pysty vyöryttämään hintoihin”

      Tilaajalle
    • Koronavuosien ja nollakorkoajan tarjoamat auvoisat ajat talleilla ovat historiaa. Kulujen kasvu ja asiakkaiden ostovoiman heikentyminen näännyttävät aiemmin terveelläkin pohjalla olleita hevosyrityksiä.

      Hevoset | Jos tallit olisivat turkistarhoja, tukipaketti olisi jo matkalla

    • Tämä kaunotar varsoineen vierailee Farmarissa heinäkuussa. Eteläpohjalainen suomenhevostamma Akaasia voitti ravikuningattaren tittelin vuonna 2018.

      Maatalous | Kuninkaallinen vierailu kruunaa kesän maatalousnäyttelyn

    Sunnuntai

    Lisää aiheesta
    • Callela Ellen oli Kuopio Stakesin paras. Finaali oli vasta nelivuotiaan tamman kauden kolmas kilpailu.

      Ravit | Suomen Toto75-karonkka: Callela Ellen palasi parrasvaloihin Kuopiossa – Condor Barin esitys mykisti

    • Stoletheshow kävi näyttäytymässä Vermon Finlandia-yleisölle aiemmin toukokuussa. Lauantaina ori jatkoi hienoja esityksiään Gävlessä.

      Ravit | Ruotsin Toto75-karonkka: Stoletheshow varasti jälleen näytöksen

    • MK Paali Oy:n mustakauratuotteita ovat kaurahiutale sekä suurimo.

      Hevoset | Hevosheinän tuottaja kokeili maatiaiskauraa ensin rehuksi – investoi nyt myllyyn ja pakkauslinjaan

      Tilaajalle
    • MK Paali oy:n yrittäjä Markku Ylitalon tuottamasta heinästä suurin osa on hevosenheinää. Paaleissa ei käytetä säilöntäaineita, sillä säilyvyyden varmistaa paalin ympärille laitettava 4-5-kertainen sidontaverkko, jonka päälle tulee vielä 12-kerroksinen muovi.

      Hevoset | Laadukas hevosheinä on monen tekijän summa − sadekuuro parhaimpaan korjuuaikaan voi sulattaa yli 50 000 euron etukäteispanostukset

      Tilaajalle
    • Miia Lahtinen kertoo kolumnissaan, että nameilla ja aivotyöllä pärjää hevosen kanssa monenlaisissa tilanteissa.

      Hevosen terveys | Hevosta opettamassa eli miten silmätippataistelu iloksi muuttui

    • Viime vuonna Elitloppetin voitti Hohneck, jota ohjasti Gabriele Gelormini. Valjakko puolustaa voittoaan tänä vuonna toisessa karsintalähdössä lähtöradalta kaksi.

      Ravit | Näistä asetelmista Elitloppetiin: suosikeista Idao de Tillardille kasirata ja Francesco Zetille vitonen − finaalissa viiden miljoonan kruunun ykkönen

    • Santtu Raitala ja Evartti puolustavat Elitkampenin voittoa.

      Ravit | Elitkampenissa Evartti puolustaa voittoa radalta kaksi − Issakan Valolle rata kuusi

    Artikkelin aiheet
    uutisviikko
    eläköityminen
    hevostila
    valmentajanvaihdokset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle