
Stora Enso on vetänyt metsänomistajille antamiaan puun ostotarjouksia takaisin.
Metsänomistajat havahtuivat ostotarjousten perumiseen noin viikko sitten Stora Enson ydinalueilla itäisessä Suomessa. He olivat asiasta tyrmistyneitä.
”Ensin on tehty tarjous puukaupasta ja sitten se nykäistään pois”, päivittelee puheenjohtaja Mikko Tiirola MTK:n metsävaltuuskunnasta MT:lle.
Kaksi ensimmäistä juttua on tilaajille.
Olisiko minusta omien metsieni raivaajaksi? Kompastuuko ryteikössä kerran päivässä mahalleen? Onko raivaussaha raskas? Saisinko minä sen myllyn edes pyörimään ja osaisinko raivata?
Nyt on otollinen aika ryhtyä harjoittelemaan. Raivauksen oppii jokainen, kunhan välineet ovat oikeanlaiset.
Juttu on tilaajille.
Metsäteollisuuden arvonlisä on laskenut samalla, kun puun hinnat ovat nousseet.
Käyvin hinnoin laskettuna metsätalous ja puunkorjuu toivat alkuvuonna kansantalouteen enemmän euroja kuin metsäteollisuus, selviää tilastokeskuksen julkaisemasta kansantalouden tilinpidosta.
Juttu on tilaajille.
Susikannan tilan raportoinnin valmistelu EU:lle on Suomella vielä kesken. Karhu ja ilves ovat Suomen raportoinnin mukaan suotuisan suojelun tasolla.
Ensimmäinen juttu on tilaajille, loput maksuttomia.
Kahdella suurelle yleisölle tarjottavalla metsärahastolla oli hurjat tuottoerot tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Kummankin rahaston sijoitukset ovat suurimmaksi osaksi itäisen Suomen metsissä, mutta niillä oli käsittämättömän suuret erot tuotossa.
Juttu on tilaajille.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
