
Jos et ole ehtinyt seurata uutisia tällä viikolla kovin aktiivisesti, niin ei hätää! MT Metsä julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) vieraili torstaina MTK:n metsäjohtokunnan kokouksessa. Ministerin mukaan valtion varat eivät riitä metsien suojeluun, vaan mukaan tarvitaan yrityksiä.
Karhut ovat aiheuttaneet isoja vahinkoja maanviljelijöille repimällä rehupaalien muoveja. Etelä-Pohjanmaalla maanviljelijät ovat kyllästyneitä tilanteeseen.
Juttu on tilaajille.
Useita koiria on joutunut viime aikoina suurpetojen saaliiksi. Poliisi teki maanantaina lopettamispäätöksen koiran päälle käyneestä ja toistuvasti pihoilla vierailleesta karhusta.
Jutut ovat vapaasti luettavissa.
Sahayhtiön ostaneen itävaltalaisen Pfeiferin mukaan sille on annettu väärää tietoa yhtiön sahojen investointikustannuksista. Hovioikeus on määrännyt Pölkyn ex-toimitusjohtajan Petteri Virranniemen omaisuutta takavarikkoon 2,7 miljoonaa euroa Pölkky oy:n saamisen turvaamiseksi.
Juttu on tilaajille.
Suurilla odotuksilla ladattu metsien hiilensidontabisnes on päättymässä mahalaskuun. Verottaja on hakenut metsänomistajien lannoitushankkeita tukenutta Green Carbon Finlandia konkurssiin.
Juttu on tilaajille.
Tiesitkö, että voit tilata MT Metsän erikseen omana pakettinaan? Digin lisäksi tilaukseen voi yhdistää kuukausittain ilmestyvän MT Metsä -ajankohtaislehden.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
