
Jos et ole ehtinyt seurata uutisia tällä viikolla kovin aktiivisesti, niin ei hätää! MT julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.
Puukauppa on käynyt viimeiset pari viikkoa edellisvuotta virkeämpänä. Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten koko vuoden kumulatiivisissa ostomäärissä ollaan vielä kaukana viime vuosien määristä.
Juttu on tilaajilla.
Luonnonvarakeskus Luken kanta-arvion mukaan susikanta oli maaliskuussa edellisvuoden tasolla. Metsästyksen vaikutukset näkyvät osin vasta pitkällä aikavälillä.
Ensimmäinen juttu on vapaasti luettavissa.
Luonnonvarakeskus Luken tuore marjasatoennuste toi hyviä uutisia mustikan ystäville. Muiden marjojen osalta satotilanne on epävarmempi.
Juttu on vapaasti luettavissa.
Kuolinpesien metsäomistus on muodostanut passivoivan esteen metsien käytölle, toteaa Sahateollisuus ry. Yhdistys ehdottaa lakia, joka voisi kiihdyttää metsätilojen myynnin ennennäkemättömään kasvuun.
Jutut ovat tilaajille.
Metsänhoidon tukeen varattu määräraha on loppumassa. Hankehallinnon päällikkö Sameli Salokannel Suomen metsäkeskukselta kehottaa metsänomistajia toteuttamaan hoitotyöt ajallaan ja varautumaan pitkiin käsittelyaikoihin.
Jutut ovat vapaasti luettavissa.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
