
Jos et ole ehtinyt seurata uutisia tällä viikolla kovin aktiivisesti, niin ei hätää! MT Metsä julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.
Suurpetotyöryhmä luovutti eilen torstaina maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahille raporttinsa suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjä kehittämisestä. Sekä Metsästäjäliitto että MTK olivat tyytymättömiä esitykseen.
Puunpolttotapoja selvittäneen kyselyn perusteella moni tulisijan käyttäjä tavoittelee liian voimakasta palamista. Parantamisen varaa oli myös muun muassa polttopuun latomis- ja lisäämistavoissa.
Metsäyhtiöt ovat ostaneet viime viikkoina kuitupuuta aavistuksen aiempaa kovemmalla hinnalla. Metsätilojen hankintaan keskittyneen Aari Metsä oy:n mukaan puun hinnan nostoon ei kuitenkaan ole enää varaa. Jutut ovat tilaajille.
On aina sopimuskohtaista, miten tuulivoimayhtiön ja maanomistajan tarkemmat oikeudet ja velvollisuudet määritellään. Laki ei esimerkiksi velvoita tuulivoimalan maanalaisen betoniosan poistamiseen, jos tuotanto loppuu. Jutut ovat tilaajille.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuut yleistyvät, mutta ovat edelleen kaukana valtavirrasta. Juttu on tilaajille.
Tiesitkö, että voit tilata MT Metsän erikseen omana pakettinaan? Digin lisäksi tilaukseen voi yhdistää kuukausittain ilmestyvän MT Metsä -ajankohtaislehden.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
