• Luonnonvaraisella ketulla turkki on tyypillisesti punaruskea, ja sillä on usein valkoinen rinta sekä mustat jalat. Kuvituskuva.

    Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • MTK ja SLC vaativat Kilpailu ja kuluttajavirastoa selvittämään onko S-ryhmän osuuskauppojen yhteistyö lainmukaista.
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

  • Johanna Vakkamäen ja Juho Ruuhijärven maitotilalla kasvaa lehmien rehuksi nurmen lisäksi maissia.

    Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

    Tilaajalle
  • Eeva-vasikka vieraili viime viikolla useissa Kokkolan kauppaliikkeissä.

    Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

    Tilaajalle
  • Maanantaina sää on suuressa osassa maata poutainen.

    Sää | Ensi viikkoa vietetään pitkälti poutasäässä – tiistai on ennusteen mukaan poikkeava päivä

  • Urheilu | Suomen naisten kakkosjoukkue nappasi pronssia suunnistuksen EM-viestissä

  • Maajoukkuevalmentaja Terhi Stegars ja Nelli-Maria Inna ponilla Pin Rock´s Devil´s Double kouluratsastusklinikalla vuosi sitten syksyllä.

    Ratsastus | Ratsastuksen huippu-urheilussa nopeat muutokset: syyskauden maajoukkuevalmennukset peruttiin

    Tilaajalle
  • Politiikka | Orpo haastattelutunnilla Ylellä: Jakeluvelvoitteesta luopuminen mahdollista, velkajarrun kyseenalaistaminen vaarallista leikkiä

  • Kuhmolainen Pentti Heikura on kasvattanut jo kahtena kesänä perunaa suolla. Laatu on erinomainen, hän kertoo. Saavissa Nicola-lajiketta.

    Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

    Tilaajalle
  • Odottavien äitien suositellaan rajoittavan kofeiinin saannin korkeintaan 200 milligrammmaan vuorokaudessa. Määrä tulee täyteen suunnilleen kahdesta kahvikupillisesta. Kuvituskuva.

    Ruoka | Tämän vuoksi Suomessa raskaana oleville annetaan milligrammantarkat ohjeet – kyseessä on eräs kulttuurimme piirre

    Tilaajalle
  • Santtu Raitala ohjasti Lightning Striden toissa vuoden Derbyn voittoon.

    Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

    Tilaajalle
  • Petteri Veijosen ravinto koostuu tällä hetkellä pääasiassa kalasta, jota hän pyydystää verkoilla. Venettä hänellä ei ole, ainoastaan riu’uista kyhätty lautta. Kuva lauantailta 26.9.

    Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

    Tilaajalle
  • Politiikka | SDP esittää hallitukselle epäluottamusta, syynä Lähi-idän politiikan epäjohdonmukaisuus

  • Uudelleenkäytöllä tarkoitetaan tutkimuksessa hirren siirtymistä suoraan uuteen käyttökohteeseen rakennusmateriaalina sellaisenaan, ei esimerkiksi energiakäyttöä. Kuvituskuva.

    Rakentaminen | Jopa 71 prosenttia puretusta hirrestä voi päätyä uudelleenkäyttöön

  • Toimitusjohtaja Christian Jurvanen sanoo tiedotteessa, että yhteistyö avaa Mtechille hienon mahdollisuuden vahvistaa asemaansa Pohjois-Amerikassa.

    Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

  • Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Aulis Harmoinen ja Timo Vääränen Vaelluksen kanssa voittajaseremonioissa Ylivieskassa elokuussa 2022.

    Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

    Tilaajalle
  • Tapiolan maitotilan omistajat Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen luottavat, että tietoon perustuvilla ja tarkkaan harkituilla valinnoilla maidontuotannossa voi menestyä tulevaisuudessakin.

    Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

    Tilaajalle
  • Ruotsin joukkoja ratkaisevaksi osoittautuneessa taistelussa komensi Otto von Fieandt. Joukot suojautuivat suurten luonnonkivien taakse, joista yhteen on kiinnitetty komentajan pronssinen reliefi 1939.

    Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

    Tilaajalle
  • Keskustan Anne Kalmari on eduskunnan ainoa nainen, joka ilmoittaa olevansa maatalousyrittäjä.

    Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Suomalaiset karjatilat ovat EU:ssa mallioppilaita, mitä tulee eläinten hyvinvointiin. Kuvassa Mäkitalon tilan navetassa isäntä Antti Huhtala ja emäntä Kaisa Honkaharju.
    Analyysi
    Tapio Nurminen

    Maatalouspolitiikka | Suomalaiset karjatilat ovat EU:n uuden kotieläinlinjan mallioppilaita, mutta palkintoa siitä on turha odottaa

    Tilaajalle
  • Croissant-taikinaa on mahdollista varioida monin tavoin. Arkistokuvassa omenacroissanteja.

    Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

    Tilaajalle
  • Metsähallitus rekrytoi Lappiin paraikaa kahta uutta erätarkastajaa, jotka valvovat muun maussa luontomatkailua. Kuvituskuva. Kuvan tupa ei liity väärinkäytöksiin.

    Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

    Tilaajalle
  • Hevosen alentuneen suorituskyvyn syyn löytäminen ei ole helppoa. Kokenut hevoseläinlääkäri-tutkija korostaa eri osaajien yhteistyön tärkeyttä selvitystyössä.

    Hevoset | Onko hevosesi suorituskyky alentunut? Juurisyyn löytäminen voi olla monimutkaista

    Tilaajalle
  • Sairaalassa. Kuvituskuva.
    Lukijalta
    Tarja Hyykky

    Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

  • Petra Karjalainen muutti 12 vuotta sitten asumaan miehensä Lassen kanssa tämän kotiseudulle Lappeenrannan Pulsaan. Kun he huomasivat vanhan rautatieaseman rappiotilan, syntyi päätös sen pelastamisesta.

    Yritykset | Petra Karjalaisen mies soitti ja kertoi ostaneensa 1800-luvun talon näkemättä ja tinkimättä

    Tilaajalle
  • Suomen teitä haukutaan, mutta huonompiakin maailmasta löytyy.
    Kolumni
    Karoliina Löytty

    Kulttuuri | Kaipasin teiden kuoppia, kun muutin Afrikasta takaisin Suomeen

  • Avotulen teko, roskaaminen ja pitkäaikainen leiriytyminen ovat tyypillisiä tapoja ylittää jokaisenoikeuksia.

    Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

    Tilaajalle
  • Hanna Vahalan sukuselvityksessä on päästy vuoteen 1557 asti. ”Olen Vahalan tilalla 15. lenkki ja kolmatta kertaa tila on päätynyt naiselle.”

    Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

    Tilaajalle
  • Kevennetty maanmuokkaus hyödyttää pellon pienelijöitä.

    Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

    Tilaajalle
  • Arvio
    Anelma Järvenpää-Summanen

    Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Erään tutkimuksen mukaan lukeminen lapsuudessa on erityisen tehokasta.

    Kirjallisuus | Lukemisella on yllättäviä terveyshyötyjä, paljastaa uusi tutkimus

    Tilaajalle
  • Ikääntyvä ihmissilmä kaipaa pimeään vuodenaikaan valoa tontin eri kulmille. Yöhyönteisen pään ne sekoittavat.
    Kolumni
    Heli Laaksonen

    Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Urheilu | Suomi otti historiallisen lentopallomitalin – Slovenia jäi vaille mahdollisuuksia

  • Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

    Tilaajalle
  • Jami-vene löytyi Kivijärven rannalta lähes metsän valtaamana. Sade, pakkanen ja vuosikymmenten ulkosäilytys olivat jättäneet veneeseen selvät jälkensä.

    Rakentaminen ja remontointi | Puu kasvoi veneen rungon läpi – näin mökkirannan löytö aiotaan kunnostaa

    Tilaajalle
  • Petri Klemolan valmentama Better Leader toi Ville Koivistolle klassikkovoiton.

    Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

  • Combat Fighter pisti jalalla koreasti Teivon sateisessa iltapäivässä.

    Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

    Tilaajalle
  • 75-vuotias Risto Riihikangas on mestarirakentaja Lapuanjoen Rantakeitaan taustalla.

    Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

    Tilaajalle
  • Petri Klemola oli liikuttunut Better Leaderin kriteriumvoiton jälkeen.

    Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

    Tilaajalle
  • Urheilu | Venla Harju suunnisti EM-pronssille

  • Toimittaja Jukka Hämäläinen kuvasi puolukan kukkia Viitasaarella 24.9.

    Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Pörnä-Pate kirjautti nimensä historiankirjoihin Kriteriumin voitolla.

    Ravit | Pörnä-Pate kiitti tarkasta juoksusta ja löi Xavierin kirikamppailussa: ”Kerrankin voitettiin teidät!”

    Tilaajalle
  • Syöpäläisiä, hiiriä ja rottia hävitettiin aikoinaan vahvoillakin myrkyillä.

    Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Syöpäläisiä aletaan hävittää syanivetykaasulla

  • Hankasalmelaiset maitotilalliset Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen kokevat energiankulutuksen kestävyyden tärkeiksi sekä tuotannon kannattavuuden, että ympäristön vuoksi.

    Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

    Tilaajalle
  • Vuonna 1932 Australian armeija kävi vehnäsatoa tuhonneiden emujen kimppuun. Lentokyvytön lintu osoittautui kovaksi vastukseksi. Arkistokuvassa emu.

    Maatalousyrittäjät | Tiesitkö? Linnut selvisivät voittajina Australian suuresta emusodasta vuonna 1932

  • Yhteiskunta | Ukrainassa lapset leikkivät sotaa ja puheen kehitysviiveet ovat yleisiä – ”Päiväkodissa jokainen tarvitsee jonkinlaista terapiaa”

  • Loimu Labsin mukaan palvelun paikannustieto olisi salattua. Kuvituskuva.

    Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Kuvituskuva klapien poltosta.

    Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

    Tilaajalle
  • Isla Ruhkala sai jälleen kerran tyylitellä ylivoimaisen Peter The Greatin rattailla.

    Ravit | Peter The Greatin voittoputki kesti myös uudet haastajat

  • Ikääntyneiden alkoholin käyttö on eriytynyt muun väestön vähenevästä alkoholin kulutuksesta. Taustalla on monia selittäviä tekijöitä.

    Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

    Tilaajalle
  • Rakentaminen | Vihreät haluaa kontrollia datakeskusten rakentamiseen – ”Hankkeet etenevät sattumanvaraisesti sen mukaan, kuka ehtii ensin”

  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

    Tilaajalle
  • ”Vahva kotimainen alkutuotanto ja kilpailukykyinen elintarviketeollisuus ovat myös Keskon etu”, Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli toteaa.

    Kauppa | Keskon Ari Akseli kommentoi kilpailutilannetta Salkunrakentajassa: Kannattamattomat ovat karsiutuneet

  • Luomuliittoa huolestuttaa eri jalostustavoilla jalostettujen lajikkeiden rinnakkaiselo. Tulevaisuudessa vierekkäisillä pelloilla voi olla perinteisellä jalostuksella luotuja lajikkeita ja geenieditoituja lajikkeita. Kuvituskuvassa perinteisesti jalostettuja kasveja.

    Kasvinjalostus | Geenieditoitujen ja perinteisesti jalostettujen kasvien rinnakkaiselo ja leviämisriski huolestuttavat: ”Kuka siitä vastaa?”

    Tilaajalle
  • Urheilu | Suomi pelaa tänään lentopallon EM-pronssista – Tervaportti korvaa loukkaantuneen Ivanovin

  • Inkoolainen metsästäjä Niko Lumio arvioi, että tarve suojametsästykselle on ollut kova.

    Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

    Tilaajalle
  • Eläimet ja kasvit | Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta

  • Petri Lahti-Luopa on osakkaana Nikulan Hevoskuntoutus oy:ssä. Kuvassa vesikävelylaitteessa Ejnar.

    Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

    Tilaajalle
  • Metsänhoitoyhdistysten puukauppa- ja metsänhoitopalvelut saivat kiitosta syksyn Metsätutkaan vastanneilta metsänomistajilta. Kuvituskuva.

    Metsänhoito | Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Kauppa käy kuusen vedolla, sekametsätrendi nousee, metsänomistajat tyytyväisiä mhy-palveluihin

  • Petri Lahti-Luopa luotsaa menestynyttä yritystä. Matkan varrella on ollut myös koettelemuksia.

    Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

    Tilaajalle
  • Kosteuden mittausta viljan kuivauksen lomassa. Kuvituskuva.
    Lukijalta
    Kyösti Kekki

    Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

  • Tarmo Santalahden sahalla Kylmäkoskella asiakkaiden omista puista sahataan sitä, mitä asiakas toivoo.

    Metsäteollisuus | Tätä kaikkea syntyy yhdestä kuutiosta puuta

    Tilaajalle
  • Isla J Brave menestyi Suomen lisäksi Ruotsissa, vaikka ei viihtynyt yli yön reissuilla. Kuvassa Petri Klemola ja ruunan vakiokuski Aki Antti-Roiko juhlivat suurvoittoa Skellefteåssa alkukesästä 1997.

    Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

  • Monet elämän merkitykselliset tapahtumat eletään ja jaetaan lähisuvun kesken.
    Kolumni
    Terhi Peltokorpi

    Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • ”Metsäteiltä korjataan nykyään pahimmat vauriopaikat maanomistajien itse kustantamana”, keminmaalainen kaivinkoneurakoitsija Sakari Alakärppä kertoo.

    Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

    Tilaajalle
  • Boreal Kasvinjalostus aikoo tulevaisuudessa ottaa geenieditoinnin osaksi kasvinjalostusta. Yhtiö on lisännyt valkuaiskasvien jalostusta viime vuosina.

    Kasvinjalostus | Boreal aikoo ottaa geenieditoinnin käyttöön

    Tilaajalle
  • Viiksen leivässä on leivitettyä nautaa ja paljon hedelmiä.
    Arvio
    Eija Mansikkamäki

    Ruoka | Nyt tekee mieli kehrätä ja nuolla viiksikarvatkin – 63-vuotias ravintola yllätti jälkiruoallaan

  • Rami Lilja pitää tärkeänä, että nykypäivän maatalousyrittäjä on moniosaaja, mutta myös halukas erikoistumaan. Kalusto täydentyi hiljattain, kun yritykseen hankittiin Suomen ensimmäinen Evers-merkkinen matalamuokkauskultivaattori.

    Maatalouskoneet | Ylihärmäläisen yrityksen matalamuokkain on tiettävästi ainut Suomessa

    Tilaajalle
  • Mänty ja kuusi sopivat metsään talousmielessä, kun ne kasvavat samaa vauhtia.

    Metsänhoito | Näin moni metsänomistaja valitsi sekametsän

  • Vapaa-ajan asutus on monelle kunnalle merkittävä kiinteistöveron lähde.

    Talous | Yli puolet kunnan tuloista voi tulla tästä verosta, jota kukaan ei pääse pakoon

    Tilaajalle
  • Turvallisuus | IL: Eduskunnan turvallisuuskokous koski ensi kevään vaaleja

  • Urheilu | Pihla Kaivo-ojalle EM-hopeaa: "Ottaahan tämä päähän todella paljon"

  • Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? Asenne ei aina ratkaise, mutta ehkä kuitenkin usein.
    Kolumni
    Veera Rinne

    Hyvinvointi | Asenne ei aina ratkaise, mutta joskus se ratkaisee kaiken

    Tilaajalle
  • Petri Klemola suhtautuu viikonlopun suurkilpailuun etukäteen rauhallisesti.

    Ravit | Karsintoihin lähti finaaliehdokas, kotiin palasi yksi suosikeista

    Tilaajalle
  • Tapio Haarlaa tunnetaan myös sääaiheisista jutuistaan, joita hän kirjoittaa Metsänomistajan Aarre -lehteen.

    Eläimet ja kasvit | Ilmaisia lounaita ei ole, paitsi jos pyy lentää keittiön ikkunaan – saako kuolleen riistalinnun ottaa itselleen?

    Tilaajalle
  • Kolumni
    Lasse Pöyry

    Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Talous | Veroale vai ilmastotavoitteista tinkiminen – asiantuntijat löytävät ongelmia hallituksen keinoista alentaa bensan hintaa

  • Vermon raviradan toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi oli MT Hevosten päällikön Laura Ruoholan haastateltavana.

    Ravit | Orastavaa optimismia ja haave Madonnan ennätyksen rikkomisesta – Pertti Koskenniemi avaa Vermon tilannetta MT Hevoset Livessä

  • Marju Silanderia haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso.

    Kodin talous | MT Live: Pankeilta pitää saada rahoitus talon ostamiseen myös maaseudulla, sanoo Omakotiliiton Silander

    Tilaajalle
  • Sekametsäisyys lisää metsien monimuotoisuutta.

    Metsänhoito | Sekametsä kestää paremmin myrskyjä ja tuholaisia – siksi yhä useampi metsänomistaja haluaa sellaisen

    Tilaajalle
  • Taija Tuominen lomitti yksinään navetassa jo 12-vuotiaana. Vanha maitotonkka ja lempilehmän, Nellan, kallo ovat muistoina kotitilalta hänen kaupunkilaiskodissaan Hämeenlinnassa.

    Kirjallisuus | Lehmät olivat Taija Tuomisen väkivaltaisen maalaislapsuuden lohtu – hänet pelasti yksi ihminen

    Tilaajalle
  • ASF-alue 24.9.2026.

    Eläintaudit | Miehikkälästä löytyi jälleen afrikkalaista sikaruttoa

  • Kahvitapahtumissa on mahdollista päästä maistamaan erikoiskahveja, joita tuotetaan vain vähän.

    Ruoka | Kotimaiset pienpaahtimot kerääntyvät saman katon alle: Tämän vuoksi kahvista kannattaa maksaa

  • Dataa kertyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa. Kuvituskuva.
    Lukijalta
    Riikka Korolainen & Satu Hulkkonen

    Elintarviketeollisuus | Lukijalta: Ruoka-alan datataloudessa ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen

  • Pitkään Suomen kärkiratsastajiin kuulunut Noora Pentti on aktiiviuransa jälkeen muun muassa suorittanut urheilujohtamisen ja -liiketoiminnan ylemmän korkeakoulututkinnon.

    Ratsastus | Noora Pentti Ratsastajainliiton huippu-urheilun johtoryhmän vetäjäksi

  • Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

  • Turvallisuus | Hallintovaliokunta hyväksyi esityksen: Vaaratiedotteet jatkossa suoraan puhelimeen

  • Suosituin ratsuori Piitsin Hurpales hurmasi tammanomistajat jykevyydellään ja hyvällä luonteellaan. Kuvassa oritestissä Linda Kulmalan kanssa.

    Ratsastus | Suomenratsukasvatus nyökkäsi – ”Toivottavasti nämä olivat se pohjakuoppa”

    Tilaajalle
  • Lisäpalautukset ovat määräaikaisia ja koskevat vuosina 2025 ja 2026 maataloudessa käytettyä polttoöljyä.

    Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

    Tilaajalle
  • Turvallisuus | IL: Eduskunnassa kokoustettiin torstaina akuutista turvallisuushuolesta

  • Metsäkoneiden tyhjien paluukuljetuksien hyödyntäminen tuhkan tuomisessa metsään vois SLU:n mukaan yksinkertaistaa tuhkan palauttamisen prosessia. Kuvituskuva.

    Metsänhoito | Ruotsalaistutkijat kokeilevat uusia tapoja palauttaa biotuhkaa metsään

  • Joutsenmerkki kertoo edelleen tuotteen ympäristöystävällisyydestä.

    Kauppa | Yritysten omat ympäristömerkit poistuvat pakkauksista

    Tilaajalle
  • Kyselyn tuloksia on tarkoitus hyödyntää työryhmässä, joka valmistelee keinoja suojella nuoria ja lapsia sosiaalisen median haitoilta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.

    Perhe | Pitäisikö lasten somen käyttöä rajoittaa? Kerro näkemyksesi ministeriölle

  • Venäjän aloittama sota haittaa pahoin Ukrainan viljanvientiä.

    Kasvintuotanto | Reuters: Ukraina etsii viljalleen vientisatamia – nämä Suomen lähialueet mainittu

  • Energiayhtiöt, jotka eivät saa nesteytettyä maakaasua, saattavat siirtyä tuuli-, aurinko- ja ydinvoimaan, HS kirjoittaa.

    Ympäristö | HS: Irakin sodalla yllättävä vaikutus kasvihuonekaasuihin

  • Henri Bollström on karsinnan tapaan Cortina Gamesin rattailla myös Kriteriumin finaalissa.

    Ravit | Cortina Gamesin hankinta oli riski, joka kannatti ottaa

    Tilaajalle
  • Arktisilla alueilla pesineet valkoposkihanhet ovat aloittamassa muuttonsa Suomen kautta kohti etelää.

    Eläimet ja kasvit | Tuuli kääntyi pohjoiseen saaden kurki- ja hanhiparvet muuttopuuhiin

  • Ville Kopra (oik.) esitteli Versowoodin tuloksen Korkeakosken sahan avointen ovien yhteydessä Juupajoella.

    Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

    Tilaajalle
  • Ruokaviraston taudintorjuntakeskuksen piha on hiljainen.
    Kolumni
    Eija Vallinheimo

    Erä | Tauti leviää, mutta tieto ei

    Tilaajalle